Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

GLOBAALITALOUDEN MYYTIT JA TODELLISUUS- LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kirjoituksen ensimmäinen luku. Koko kirjoitus GLOBAALITALOUDEN MYYTIT JA TODELLISUUS- LYHYT OPPIMÄÄRÄ (21 s.) luettavana PDF-muodossa

l. Myytti rakennemuutosten väistämättömyydestä ja vaihtoehdottomuudesta

Viimeisten 30 vuoden aikana länsimaiden, myös Suomen julkisjohtamisen mallit ja yhteiskunnalliset arvot ovat muuttuneet entistä vahvemmin ylhäältä alas suunnatuksi hierarkkiseksi toiminnaksi. Taustalla ovat olleet julkisen sektorin tehostamisen ja supistamisen sosiaalipoliittiset ja kaupalliset päämäärät, jotka ovat vahvistuneet Lissabonin strategian päivityksen jälkee v. 2005. Sen mukaan EU:n sosiaalisen ulottuvuuden, sosiaalipolitiikan ja julkisten palvelujen tulee olla alisteisia taloudellisille näkökulmille, eli monikansallisten suuryritysten voitontavoittelulle. Eu:n sisämarkkinoiden laajenevaa palvelukauppaa ei saisi vääristää minkäänlaiset kansalliset tuet, vaan yritysten täytyisi saada kilpailla vapaasti ilman, että yleishyödyllisetkään palvelut saisivat edustaa liian suurta monopolia tai estettä niiden yritystoiminnan "tasa-arvolle."

EU:n kaupallisten tavoitteiden saavuttamiseksi palveluja on alettu hallinnoida entistä selvemmin mm. kustannusvaikutusten ja erilaisten mittareiden avulla tapahtuvan arvioinnin kautta. Malli on uusliberalismin väline EU-politiikan toteuttamiseksi kunnissa-tilaaja-tuottajamalli.

Vaikka julkishallinnon muodit ovat muuttuneet niin usein, että jo se on heikentänyt toivottua tavoitetta - tuottavuuden lisäämistä - niitä yhdistää sanelupolitiikan ja näennäisdemokraattisen kehityskertomuksen "synergia."

Arviointibuumi ja raporttisirkus alkoivat kasvattaa merkitystään työntekijöiden työssä jaksamisen ja henkisen sietokyvyn kustannuksella kun laadun ja vaikuttavuuden sijaan alettiin toistaa kustannustehokkuuden mantraa. Vaikka yhteiskunnassa lienee yhtä aikaa erilaisia toisiinsa nähden vastakkaisia projekteja ja ideologioiltaan suorastaan vastakkaisia toimintalinjoja, uusliberalistisille arvoille perustuva kilpailutalous on valta-asemassa ja se on onnistunut määrittelemään EU:n myötä vallitsevat arvot ja suunnan.

Jatkuvasti toistettu käsikirjoitus, joihin suomalaisia pyritään kahlitsemaan ja johon valtuutettujen, luottamusmiesten ja -naisten sekä kansanedustajien, virkamiesten ja johtohenkilöiden tulee sopeutua (johon heidät tulee "sitouttaa") on se, ettei Suomella ole muita vaihtoehtoja kuin alistua EU:n direktiiveihin ja OECD:n linjauksiin sekä IMF:n talousoppeihin. Näin jopa silloin, kun Suomi itse johtaa tiukkalinjaista tulkintalinjaa ja ensimmäisenä avaa kilpailulle sosiaali- ja terveysalaa, postilaitosta ja monia muita muita EU:n jäsenmaita kovempaa politiikkaa.

Pakkosopeutumisen taustaksi harvoin kuitenkaan nostetaan edes EU:ta, koska totuus säästöistä puhtaana julkisten toimintojen supistamisen keinona voisi herättää kansassa halun irtaantua sen vaikutuspiiristä ja syyttää johtoamme Suomen itsenäisyyden ja talous-poliittisen itsemääräämisen myymisestä ja ulkoistamisesta. Ollaan huolissaan Venäläisten ostamista tonteista Suomessa, mutta unohdetaan mainita, että lähes kaikki suomalaisten veronmaksajien varoilla tuetut ja pystytetyt valtionyritykset ollaan ahneuden nimissä myyty ulkomaisille omistajille, olipa kyse lannoite-, ruoka-, energia- tai muusta omavaraisuudesta.

Tehokkaimmaksi näyttää valikoituneen myytti siitä, että hyvinvointipalveluja ei voida säilyttää ja turvata tulevaisuudessa ilman kilpailukyvyn, tuottavuuden ja tehokkuuden kasvattamista sekä kansan suostumista joustoihin, väliaikaisiin uhrauksiin ja säästöihin.
Toisen maailmansodan jälkeisen talousjärjestyksen purkaminen tapahtuu samaan aikaan kun todellista demokratiaa, vapautta, kansan suvereenisuutta ja ihmisoikeuksia vastaan hyökätään hokien iskulausetta "vaihtoehtoa ei ole." Ajatus vaihtoehdottomuudesta on kuin parodia vulgaarimarxismista. Se yhteiskunnallis-taloudellinen järjestys, johon meitä ollaan nyt ohjaamassa, on seurausta ihmisten tekemistä päätöksistä ihmisten rakentamien instituutioiden puitteissa. Päätökset voidaan perua ja instituutioita voidaan muuttaa tai ne voidaan jopa hajottaa, kuten rehelliset ja rohkeat ihmiset ovat tehneet kautta historian (Siltala 2004, 367).

Vaihtoehdottomuus vallankäytön oireena

Vallankäytön käsikirjojen keinovalikoimiin kuuluu haavoittuvaisimpien ryhmien syyllistäminen ja vastuun siirtäminen näin päätöstentekijöistä tahoihin, joilla ei ole resursseja hallita heistä levitettyjä myyttejä tai vääriä tietoja. Ikäihmiset on valikoitu ensisijaiseksi syntipukiksi miksi palvelutuotantoa tulee uudistaa. On ikään kuin varauduttava suurten ikäluokkien eläköitymiseen. Uhkakuvaksi on luotu rollaattorisukupolvi, mummot ja vaarit jotka eivät ole enää tuottavia, mutta aiheuttavat koko hyvinvointivaltion kriisin. Kun on tunnettua, että ikäihmisistä 70 % on naisia, kyse on jälleen seniorinaisten kiittämättömästä syyllistämisestä pelkästä olemassaolostaan. Myös sotaveteraanit ovat ryhmä, joista ei pidetä huolta ja tueta, vaikka he ovat suurin uhrauksin varmistaneet itsenäisyytemme (ennen EU:ta). Kun omaishoidon tukea on karsittu, juuri nämä harvat kansakuntamme puolustajat altistetaan määrältään ja laadultaan riittämättömälle hoivalle. Kun kansa saadaan sisäistämään tämä palvelutuotannon muuttamisen syy, huomiota ei enää kiinnitetä muutoksen ideologiseen puoleen. On kyse yhteisvastuullisten arvojen pula-ajasta sekä ideologisesta suunnanmuutoksesta, ei niinkään pelkästä rahasta. Nykyinen markkinaliberalismi lupaa kaikkien pääsevän taivaaseen, hyvän ja pahan tuolle puolen, tilaan johon meidät johtavat ja johdattavat teknisyys ja tehokkuus, mutta tähänkään oppiin eivät kaikki usko.

Kilpailu ja yhtiöiden ja valtion välinen strateginen kanssakäyminen ovat markkinavoimien näkymätöntä kättä enemmän vastuussa nykypäivän kilpailu-eetoksesta ja kansainvälisestä työnjaosta korkean teknologian teollisuudessa. Tämän diskursiivisen väkivallan taustalla on ennen kaikkea WTO:n palvelujen kauppaa koskevat pitkänmatkan suunnitelmat sekä Lissabonin strategia, jolla pyritään edistämään EU:n suuryritysten kilpailukykyä ja liikevoittoja, piittaamatta sen vaikutuksista tavallisen kansan elämään. Sen enempää Euroopan unioni kuin globalisaatiokaan eivät pakota Suomea kaupallistamaan ja ulkoistamaan hyvinvointipalvelujaan. Tämä on kuitenkin omaksuttu piiloiseksi linjaukseksi, vedoten väitteeseen että hyvinvointivaltiomme olisi "liian kallis", "tehoton" ja aikansa elänyt. Niinpä valtion tuottavuusohjelma tähtää tuhansien kunnallisten ja valtionsektorin työpaikkojen vähentämiseen eli itse asiassa työttömyyden synnyttämiseen! Vaihtoehdoista ei juuri käydä julkista keskustelua vaihtoehdottomuuden ilmapiirissä, paitsi kansalaisjärjestöjen piirissä. Kuitenkin suomalaisten verovaroin ylläpidetyt erilaiset toimijat - kuten Sitra, kehittävät kilpailukykyisiä liiketoimintoja kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille. "Väistämättömyys" onkin varainsiirtoa kunnan naisvaltaisilta aloilta miesvaltaisille yrityksille. Rahasta ei ole kyse vaan rahankäytön painopisteen siirrosta.

Sopeutumispakon myytit

Työelämän suunnanmuutoksen taustalla onkin ennen kaikkea talouselämän intresseistä lähteviä tekijöitä kuten taloudellisten suhteiden kansainvälistyminen, kansainvälisen kilpailun kiristyminen, uuden tietotekniikan vaikutukset kaikilla talouden alueilla. Teknologian kehityksen piti vapauttaa ihmiset loputtomasta raadannasta ja lisätä heidän vapaa-aikaansa, mutta lisääntyvä automatisaatio ja teknologian käyttöönotto ihmistyövoiman sijaan on myös merkittävä muutosten aiheuttaja.

Näkymättömän käden myytti

Näkymätön käsi on itse asiassa yritysvallan virtuaalinen maailmanparlamentti, joka ohjaa kehitystä täysin tietoisena toiminnan totalitaristisesta luonteesta: väkivaltaisesta vallan ja omaisuuden keskittämisestä.

Käänteinen pyramidi-riskien siirto ketjun häntäpäälle

Yritykset kiertävät työllisyysvastuutaan ulkoistamalla tuotantoaan ns. verkostotalouden avulla. Luodaan siis alihankkijan alihankkijaverkkoja, jossa yritysriski ja yritysvastuu sysätään lenkin viimeiselle duunarille. Hänet pakotetaan yrittäjäksi tai kortistoon. Ei kestä kauaakaan kun tällainen ulkoistettu yrittäjä joutuu konkurssiin suurketjujen vallatessa markkinat.

Pohjimmiltaan globaalitaloudessa on kysymys vanhasta tavoitteesta, tuotantokustannusten, eli työvoiman hinnan alentamispyrkimyksistä (ks. Ojapelto 2006, 102).

 

KOKO ARTIKKELI Pdf-muodossa


| web - hakusana| e-mail jukka.karkkainen(ät) hakusana.net |