Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa


Välittämisen retoriikka pisteytys- ja pudotuspelin kapitalismissa

Suomi on jälleen saanut EU:sta moitteita välinpitämättömästä
puuttumisesta naisiin kohdistuvan väkivallan ja laajemmin koko
väkivaltakulttuurin ehkäisemiseksi. Muistutuksia tämän
välinpitämättömyyden vaikutuksista luemme lehdistä jatkuvasti perhe-,
koulu- ja partnerisurmien toistaessa samaa ja uutta kaavaa. Miksi
mikään ei muutu, eikä Suomen allekirjoittamilla
ihmisoikeussopimuksilla ole käytännön merkitystä turvakotien määrän
tai ennaltaehkäisevän työn resurssoinnin suhteen? Miksi nuorten
sallitaan syrjäytyä ja voida pahoin?

Monet tahot ovat kirkkoa ja oikeistopuolueita myöten
peräänkuuluttaneet asennemuutosta ja yhteisöllisyyden palauttamista
osana aidon välittämisen kulttuurista muutosta. Vähemmän on analysoitu
mikä yhteisöllisyyden ja välittämisen eetoksen on romuttanut, joskin
nuorten pahoinvointi on tunnistettu hinnaksi lama-vuosien ja edellisen
pankkikriisin säästöjen lyhytnäköisestä politiikasta.
Välittämisestä, joka vielä l970-luvulla oli sivistyneen yhteiskunnan
ydin, on turha kuitenkin puhua vain yksilötason arvona, ikään kuin
yksilöllinen asennemuutos kumpuaisi tyhjästä, taikasauvalla. On aika
myöntää, että yhteisöllisyys, välittäminen, yhteisvastuu ja
inhimillisyys on ulkoistettu osana uusliberalistista markkinataloutta,
ja sen säätelemättömiä kuluttamisen ja voitontavoittelun käytäntöjä.
Nuoria kasvatetaan ennaltaehkäisevän tuen ja hyvän vanhemmuuden
edellytysten varmistamisen sijaan vastuusta vapautetulla
markkinatalous-medialla, jossa kaikki on sotaa ja pisteiden keruuta,
kilpailua, suorittamista ja pudotuspeliä. Jopa illallisten
järjestämisestä omassa kodissa on muokattu pisteytettävä, arvioitava
tapahtuma, jossa viinien ja ruoan yhteensopivuus ja jopa kutsutut
viihdetaiteilijat määräävät laadun. Yhteisöllisestä laulamisesta ja
kuorotoiminnastakin on muovattu kuoroSOTA, eikä yhteisen
ruokailukulttuurin pyhyydestä ja yhteisöllisyydestä jää paljon
jäljelle kun se on KOKKISOTA, LÄSKISOTA, KOLESTEROOLISOTA, ja auta
armias, Voice of USA laulajatiimien nyrkkeilyareenassa tapahtuva
kaksintaistelu! Nyt siis yhdistämme jopa nyrkkeilyn ja laulamisen!
Militaristisessa ja sotaretoriikan hallitsemassa maailmassa nuoret
kasvatetaan kädestä pitäen pisteyttämään toisensa, kilpailemaan
ihmiselämän pyhimmilläkin alueilla ja tuottamaan yrittäjähenkisesti
mutrusuisia blondirobotteja vanhusten hoivaajiksi. Koska
(vale)säästöt, tehokkuus, kilpailukyky ja tuottavuus ovat ainoat
arvomme, pelottavan moni kansalainen hyväksyy, että kotehinsa
huonokuntosinakin hylätyt vanhukset voidaan hoitaa valvontateknologian
ja erilaisten automaattien (esimerkiksi muonamaattien) avulla.
Apuvälineiksi väitetyt laitteet ovat tosi asiassa tietoinen keino
karsia henkilökuntaa ja talouskettujen painajaista—henkilöstömenoja!
Kun ruokakulttuurin yhteisöllisyys korvataan tekno-annoksilla, kaukana
ei ole aika kun muidenkin ruokahetket korvataan
ravintopillereillä—onhan ruokatunti meno- ja aikaerä tehokkuuden
kulttuurissa.

Välittämisestä on muovattu tunteiden tuotteistamisen formaatti. Voit
tirkistellen seurata kun puolisoaan pettäneet saadaan kiinni tai
löytöeläin saa kodin. Etiikasta on tehty tuotesijoittelu- tilaisuus,
jolla myydään tunteilla höystettyjä tuotteita. Lähinnä amerikkalaiset
hyväntekeväisyys-ohjelmat luovat ”yhteisöllisyyshypeä” kun mm. suuret
rakennusjätit rakentavat ”talkoohengessä” valikoiduille kotinsa
menettäneille katastrofi-uhreille upeita miljonäärikoteja.
Välittäminen on mediassa manipulaatiota, jolla ylläpidetään myyttiä
amerikkalaisesta unelmasta ja tehdään bisnestä talkooporukan ja
autettavan perheen ilonkiljahdusten emootioilla. Samalla peitetään
se, että mm. amerikkalaisten verovaroilla ei rakenneta
yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin perustuvia turvaverkkoja, olipa
kyse koulutuksesta, sosiaalipalveluista, terveydenhuollosta tai muihin
perustarpeisiin vastaamisesta. Kyse onkin raadollisesti vain
tuotesijoittelusta ja brändien manipuloivasta assosioimisesta
tiettyihin ”talkoohenkisiin” firmoihin. Harva pohtii onko autetuilla
köyhillä perheillä varaa ylläpitää luksuskoteja, jotka heille on
eräänlaisina lottovoittajina rakennettu sen sijaan, että kaikki
veronmaksajat saisivat vastiketta yhteiskunnalliselle panokselleen.
Välittämistä ei edistetä kulttuurisella eetoksella, jossa ”jokainen on
oman onnensa seppä”, jossa sosiaalialan työntekijöiden enemmistö pitää
työstään ulkoistettuja, syrjäytettyjä, pienituloisia,
mielenterveyspotilaita ja muita itse syyllisinä ahdinkoonsa.
Välittämistä ei edistetä samalla vaikeuttamalla juuri se
vapaehtoistyö, vertaistuki ja yhteisöllinen toiminta, jota EU:n
vapaaehtoistyön vuonna on hehkutettu. Nimittäin yleishyödyllisiä
yhdistyksiä verotetaan ikään kuin ne olisivat elinkeinotoimintaa,
niiltä vaaditaan niiden talouden tuhoavaa tilintarkastus-laatua ja
ties mitä hygieniapasseja, joilla niiden olemassaolo myös usein
estetään.

Koska suuryritysten lobbarit ja edustajat, edunvalvojat ja
”demokratian rahoittajat” määräävät ja voivat määritellä aikamme
eetoksen ja kulttuurin, välittäminen on ulkoistettu ja tuotteistettu
rönsyksi. Kutsumustyöntekijät – hoitajat ja opettajat—eivät voi suoda
sitä läsnäoloa ja välittämistä minkä takia he ovat hakeutuneet
ammatteihinsa. Jatkuva hiostus-tehostus-rönsyjen karsimisen kulttuuri
pakottaa pitämään kuolevankin kädestä nopeammin (jos ollenkaan), ja
pikaopettamaan pikaruoka, -viihde-, -seksi, ja roskapankki,- viihde,
-laina-, ruokakulttuurissa.

Välittäminen on kuluerä, joka ei saa laskea voittomarginaalia. Siksi
vanhukset sidotaan, lääkitään ja määritellään resurssirasitteeksi
valtiontaloudelle lasten ja nuortenkin joukossa. Demokratia, hoiva,
huolenpito, ennaltaehkäisy—mikään näistä ei saa maksaa. Kun työssä
jaksamiseen väsynyt työntekijä—kuluerä—palaa kotiin, hänen on ainakin
naisena hoidettava lapset, sairaat ja vanhemmat. Jos mehut on jo
imetty työelämässä, kenelle jää aikaa paljon mainostettuun välittävään
vanhemmuuteen?

Päivänä, jona eräs iltalehti teki bisnestä Hyvinkään ampumisten
kuvilla ja tarinoilla, sen sivuilta löytyi myös aikamme
väkivaltaeetoksen tiivistä pelifirman mainos. Siinä luoti on
suunnattuna mainoksen katsojaa kohti, ja syöksyy vastaan
pc-kannettavan ruudusta tummanpuhuvalta pohjalta. Toisessa
aikaisemmassa mainoksessa kännykkää mainostetaan päättömän
bikininaisen keholla.

Se siitä välittämisestä. Elämme arjen sotametafoorien virrassa jossa
pyssyn, luodin ja peniksen/falloksen sairaalloinen yhdisteleminen
menestyksen, mahdin, vallan ja rahanpoikimisen kehikossa vaatii
uhrinsa. Välittämisen kulttuurille on luotava edellytykset. Voisi
lähteä liikkeelle vaikka rauhasta, ja rauhan kielestä.

--
Kaarina Kailo, Ph.D
Docent
Department of English
Linnanmaa
90014 UNIVERSITY OF OULU
GSM+358 503753246
Email: kaarina.kailo(at)gmail.com


--
Kaarina Kailo, Ph.D
Docent
Department of English
Linnanmaa
90014 UNIVERSITY OF OULU
GSM+358 503753246
Email: kaarina.kailo(at)gmail.com


| web - hakusana| e-mail jukka.karkkainen(ät) hakusana.net |