Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

Kaarina Kailo (julkaistu Tulva-lehdessä)

Uusliberalismi ja tasa-arvon haltuunotto

Naisten asemaa on maapalloistumisen myötä kohdannut kautta maailman niin tuntuva takaisku, että yleisesti viitataan köyhyyden naisistumiseen sekä vallan miehistymiseen. Ristiriitaista, mutta paljastavaa on että uusliberalistisessa talousopissa sekä EU:n linjauksissa kyllä viitataan tasa-arvoon, mutta itse asiassa yritysmaailma on ottanut koko käsitteen haltuun, antaen sille uuden sisällön omista lähtökohdistaan. Siitä on itse asiassa muodostunut talouseliitin ja oikeiston keino puolustaa oikeuksiaan tasapäistämisen ja syrjäytettyjen paapomisen "vääryyttä" kohtaan. Epätasa-arvoista onkin nyt ihmisryhmien välisten tiedollisten, taidollisten ja toiminnallisten erojen ja niiden taloudellisen arvon kieltäminen. "Liiallinen" kansanvalta, ympäristölait ja vanhakantainen tasa-arvo nähdään epäreiluina jarruina ja esteinä yritysten kilpailukyvylle, jopa talouskasvulle. Siksi yritykset kilpailuttavat valtioita sen mukaan minkä epädemokraattisuus sekä verovapaus parhaiten takaavat liiketoiminnan kannattavuuden ja kasvun. Mitä uuden tasa-arvoretoriikan taakse kätkeytyy?

Suomi rakennetaan työllä, ei tukiaisilla. Jokaisen tulee pärjätä itse. Jos tämä olisi käytännön eetos, miksi yhteisiä verorahoja käytetään juuri vahvimpien ja vakavaraisimpien yritysten ja yksilöiden tukemiseen? Miksi metsä- ja sähköteollisuuden kartelleissa optiojohtajat käärivät voittoja päästökaupan ja "ahkeruudestaan" riippumattomien ulkoisten tekijöiden ansiosta? Sehän kaikki vääristää kilpailua. Jos tasa-arvoon oikeuttavat ensisijaisesti työ ja ahkeruus, miksi päiväkotien, hoiva-alan ja vanhustenhuollon ammattilaiset ylipitkine työpäivineen eivät saa laatu- ja kutsumusoptioita? Hehän vasta riskiäottavia työmyyriä ovat! Saattavat päätyä vankilaan ylisuurten lapsiryhmien estäessä riittävän huolenpidon. Naisalojen leimaaminen "tuottamattomiksi" vääristää muutenkin sukupuolten välistä "kilpailukykyä." Jotkut saadaan itsekin vähättelemään kutsumustyönsä kilpailukykyistä palkkaustarvetta. Kuitenkaan miehet ja miesalat eivät pärjäisi ilman niiden taustalla vaikuttavaa koti-, tunne- ja hoivataloutta. Kotiäidit ja hoiva-alan ammattilaiset kantavat teollisuutta harteillaan. Jos he menisivät lakkoon, koko yhteiskunta romahtaisi. Ei syntyisi uutta työväkeä, työväki ei olisi työkykyistä, työuupuneet eivät palautuisi. Yritysjohtajien sydäninfarktit jäisivät hoitamatta. Työnantajajärjestöjen mukaan naistyö julkisella sektorilla ansaitsee alasajonsa ja joustopakkonsa, sillä se ei tuota pääomatahoille ja osakkeenomistajille "lisäarvoa" eli voittoja. Samaa voisi sanoa poliisivoimista, armeijasta, lääkärikunnasta, palomiehistä. Totuus on kuitenkin että olemme kaikki riippuvaisia toinen toisistamme. Itsenäisen ja itsemääräävän yksilön myytti saattaa soveltua joihinkin eliittimiehiin, mutta enemmistö maailman kansalaisista on riippuvaisia luonnosta, hoivasta, äideistä, vaimoista, palkattomasta ja pyyteettömästä huolenpitotaloudesta sekä reilusta valtiopolitiikasta. Miksi koneiden pikemminkin kuin ihmisten hoitamisesta maksetaan niin paljon enemmän? Piia-Noora Kaupin mukaan ratkaisu on yksinkertaisesti: naiset miesaloille!

Jos tuet vääristävät kilpailua, miksi niitä jaetaan yhteisistä varoista eniten niitä vähiten tarvitseville, esim. Nokialle? Suurin osa EU-tuistakin, n. 70% kohdistetaan miesvaltaisten alojen projekteihin ja samat sukupuolittunutta kilpailua vääristävät tuet rikastuttavat ennestään rikkaimpia kansalaisia esim. varallisuusveron poiston muodossa. Eläkeläisten ja naisten (suuri osa naisia) elintason tai hoivan laadun sen sijaan on annettu laskea. EU vastustaa tasa-arvokiintiöitä tasa-arvon vastaisina. Vapaan kilpailun myyttti on todellakin vain myytti. Mikään ei saa vääristää yritysten vapaata kilpailua, joten EU:n ja muiden talousinstituuttien direktiivit tuomitsevat julkisen tuen kolmannelle sektorille, aatteellisille järjestöille ja toimintamuodoille. Valtio ei esimerkiksi saisi tukea "vähäistä enemmän" matkanjärjestäjiä, joiden päämääränä on mahdollistaa vähäosaisten tuetut lomat. RAY:n tuet ovat myös kriisissä ja turvakotien tukia vähennetty. Heikompia ei siis saisi tukea, ja EU on leimannut kiintiöt epätasa-arvoisiksi. Kyse on arvomaailmasta, jossa yritysten oikeuksien nähdään ohittavan kansalaisoikeuksien, perusturvan ja kohtuullisten palveluhintojen maailman. Maailmassa jossa vanhemmuudesta aiheutuvat sosiaaliset kustannukset ja riskit kasaantuvat edelleen naisille ja naisvaltaisille aloille, sukupuolten välillä ei vallitse tasa-arvoinen "kilpailukyvyn" asetelma. Naisalat onkin alistettu mitä raadollisimmin miesalojen ja miessydämisen uusliberalismin talouskasvun puskuriksi, renkiluokaksi, kaasupolkimeksi. Uusliberalistinen retoriikka tasa-arvon lisäämisestä onkin todellisuudessa naisten kohdalla niukkuuden, toimentuloon riittämättömän ja terveydellisesti vaarallisen työn jakamista pohjoisen ja etelän naisten kesken. Jos kotiorja ylenee matalapalkkatyön tekijäksi ja Kemin Salcomp- tehtaan naistyöntekijä menettää säällisen työpaikkansa, sekö on tasa-arvoa?

kolumni Tulva-lehdessä 09.2006

 


| web - hakusana| e-mail jukka.karkkainen(ät) hakusana.net |