Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

Artikkeli julkaistu englanniksi Transform! -lehdessä Kailo, Kaarina. "Giving Notice to Neoliberalism." Transform! European network for alternative thinking and political dialogue. 2 (2008): 150-155.

Uusliberalismi ja naisvaltaisten alojen työtaistelut - varoitukset ja opetukset

Tehyn järeän historiallisen työtaistelun lopputuloksesta ollaan montaa mieltä. Kannattiko se, ja johtiko se loppujen lopuksi minkäänlaisiin merkittäviin vaalilupausten hengen mukaisiin palkankorotuksiin? Lopputulosta emme ilmeisesti tiedä kuin vasta sopimuskauden lopulla, jolloin nähdään mihin monitulkinnallinen sopimus johtaa. Naisvaltaisten alojen psykologisen voimaannuttamisen kannalta oli kuitenkin tärkeätä, että sisar hento valkoiset ja muut alan työntekijät lopultakin lähtivät vastarintaan kautta historian kestänyttä "kutsumusriistoaan" vastaan.


Kokoomus pyrkii keräämään hyötypisteet tapauksesta, jonka lopullisten saavutusten ymmärtäminen vaatii ponnistusta: he hyötynevät jälleen mielikuvasta, jonka mukaan vaalilupaus pidettiin. Totuus on kuitenkin aivan muuta, kuten yksityistämissuunnitelmien jatkuminen ja naisalojen jatkuva ahdinko osoittavat.

Kansalla on oikeus tietää, mihin hallituspuolueet todellisuudessa tähtäävät kurjistaessaan julkista sektoria. Jos ulkoistamiset ja naistyöntekijöiden kaltoin kohtelu saadaan näyttämään väistämättömiltä, äänestäjiltäkin viedään mahdollisuus valita valtaan puolueet ja yksilöt, jotka eivät edusta tätä linjaa. Kun uusliberalistisille arvoille pohjautuvien rakennemuutosten ja hyvinvointivaltion alasajoon tähtäävien toimenpiteiden vauhti kiihtyy, on ensiarvoisen tärkeätä, että analysoimme, mistä eri puolilla maailmaa tapahtuvassa naisvaltaisten alojen alasajossa on kyse. Mitä voimme oppia esimerkiksi Kanadan laajoista naisvaltaisten alojen työtaisteluista 2000-luvulla?

Mitkään mediat eivät käsittääkseni käsitelleet Tehyn tapausta osana korporaatiotyrannian kansainvälisiä pyrkimyksiä edistää hyvinvointivaltion ja julkisen sektorin alasajoa ja niiden korvaamista yksityispalveluilla ja kilpailutaloudella. Edes Tehy ei nostanut vaatimuksissaan riittävän vahvasti esiin äänestäjien kannalta keskeistä kysymystä terveydenhuollon resurssi- ja henkilökuntapulasta ja laajemmin koko julkisen sektorin tulevaisuudesta. Asiaan ei voinut olla vaikuttamatta työkiistan osapuolien kokoomuslaiset arvot. Oli sääli, että sairaanhoitajien palkankorotukset, vaikkakin täysin oikeutetut, veivät huomion muilta laajoilta yhteiskuntapoliittisilta terveydenhuoltoon liittyviltä kysymyksiltä vaikka juuri porvarillinen talouspolitiikka painotuksineen on niin palkka- kuin resurssiongelmien pääasiallinen taustasyy, jota ei haluta paljastaa.

Sen sijaan Kanadassa uusliberalistisia työelämän uudistuksia, jotka kohdistuivat erityisen raadollisesti naisten työpaikkoihin julkisella sektorilla, kutsuttiin niiden oikeilla nimillä, ja niiden suorat yhteydet yksityistämissuunnitelmiin ja korporaatiovallan saalistuspyrkimyksiin pikemminkin kuin tekaistuihin "säästöpaineisiin" nostettiin vahvasti tapetille. Olisiko tämä syy, miksi laaja-alainen vastarinta ja järjestäytyminen Kanadassa käyttöönotettuja röyhkeitä pakkolakeja vastaan saatiin aikaan, ja samalla pahimmat lait saatiin lopulta kumottua?

HEU- ammattijärjestön työtaistelu ja Kanada vs. ILO

Vuonna 2002, Ministeri Campbellin liberaalihallitus sääti surullisen kuuluisan sosiaali- ja terveysalojen palvelujen tuottamisen parantamiseen tähtäävän lain (Bill 29). Sen ansiosta terveysalan palveluja yksityistettiin laaja-alaisesti ja sairaaloita voitiin esimerkiksi sulkea kahden kuukauden varoitusajalla. Laki oli suora hyökkäys järjestäytyneitä työntekijöitä vastaan ja merkitsi keskeisten terveydenhoitoalan kollektiivisten työehtosopimusten ydinsisältöjen poistamista. Ne vaikuttivat HEU:n ja yhdeksän muun ammattijärjestön jäsenten etuihin merkittävällä tavalla. Sopimuksiin sisällytettiin lisäksi uusia määräyksiä, työntekijät menettivät turvalausekkeen, jolla kiellettiin ulkoistamiset sekä turvattiin pitkäaikaisten työntekijöiden oikeudet (ne suojelivat eniten kokemusta kartuttaneita työntekijöitä työttömyydeltä). Uudelleenkouluttautumis- ja työpaikankartoitukseen liittyvät oikeudet poistettiin ja alan työntekijöitä auttanut erityinen sopeuttamis-elin lakkautettiin. Työnanatjille suotiin nyt oikeus siirtää työntekijöitä sairaalasta toiseen, väliaikaisiin pesteihin kauas omalta työpaikalta. Laki suosi röyhkeällä tavalla terveydenhoidon ylintä johtoa sekä yksityisiä palveluntarjoajia, ja sitä on pidetty Kanadan historian kovaotteisimpana sekaantumisena yhteisiin työehtosopimuksiin.

Lakia puolusteltiin osana maailmanlaajuista siirtymistä uudenlaisiin palvelun tuottamisen järjestelyihin, jotka olivat tarpeellisia, minkäs muun kuin "taloudellisten rajoitteiden" tähden ja Kanadan kilpailukyvyn edistämisen nimissä. Koska kansalaisten enemmistö ei halua luopua julkisen sektorin palveluista sen enempää Kanadassa kuin Suomessakaan, päättäjät ovat ottaneet käyttöön molemmilla mantereilla samat poliittisesti muovautuneet mantrat ja väitteet säästötarpeista ja loputtomasta talouskasvupakosta, riippumatta siitä, että taustalla on monikansallisten yritysten toive hyötyä korporaatiososialismista, verovaroin tuetuista yrittäjyystilaisuuksista. Kuten Suomessa, uusliberalismi merkitsee niille riskien sosialisoimista ja voittojen yksityistämistä. On erikoista, että maailman vauraus on kasvanut valtavasti juuri uusliberalismin kultakautena, mutta vaurastuneet tahot ja heidän puolestapuhujansa väittävät tästä huolimatta ettei julkisiin palveluihin enää olisi varaa, tulevaisuudesta puhumattakaan. Kuitenkin on lukuisia tutkimuksia siitä, että yksityistäminen ja ulkoistaminen tulevat itse asiassa paljon julkista palveluntuotantoa kalliimmaksi. Se jo osoittaa, että on kyse ideologisesta suunnanmuutoksesta, eikä pelkästä eläkepommista tai työelämän "kohtaanto-ongelmista". Yksityistämisen oletettu tehokkuus nousee korkeintaan henkilöstön ja -menojen vähennyksestä, mikä on monessa tapauksessa vieläpä tasa-arvo ja yhdenvertaisuuslakien vastaista.

Niin Suomessa kuin Kanadassakin on kyse ideologisesta "eliitin kapinasta" ja sen myötä varallisuuden jyrkästä uudelleenjaosta, sekä uuden sääty-yhteiskunnan rakentamisesta kansalaisten perusoikeuksista piittaamatta. Vaikka prosessi koskettaa miesalojakin, se on usein aloitettu naisvaltaisista aloista a) koska niiden ammattiliitot ovat miesvaltaisten alojen neuvottelutahoja heikompia ja ovat näin helpompi alasajon kohde, b) päättäjien asenteissa naistyöpaikat eivät ehkä näyttäydy yhtä tärkeiltä eivätkä naiset aina osaa, uskalla tai voi vastustaa vahvempiaan kasvatuksellisista, historiallisista ja valtapoliittisista syistä. Brittiläisessä Kolumbiassa toimiva HEU -ammattijärjestö koostuu 90 prosenttisesti hoitoalan henkilökunnasta, johon kuuluu paitsi koulutettua terveydenhoitohenkilökuntaa myös ruoka-, siivous-, ylläpito-, potilashuolto- ja muita oheispalveluja. Työntekijäoikeuksien vastaiset kovaotteiset toimenpiteet kohdistuivat etenkin vanhempaan pääasiallisesti naisvaltaiseen ja vahvasti "etniseen" henkilöstöön, joiden työpaikat olivat heille ja heidän perheenjäsenilleen elinehto. (Joukossa samoja filippiiniläisnaisia, joita nyt koulutetaan Suomeenkin). Radikaalein hallituksen käyttöönottama toimenpide oli laki, jolla terveydenhoito- ja kasvatusalat julistettiin "olennaisiksi palveluiksi". Tällä verukkeella näillä aloilla ei enää sallittaisi lakko-oikeutta.

Onkin erikoista, että niin Suomessa kuin Kanadassa naisvaltaisten alojen pakkojoustoja ja uhrautumisvaatimuksia selitetään alojen heikolla tuottavuudella, mutta samalla ne tunnustetaan niin tärkeiksi palveluiksi, ettei niiden työntekijöiden sallita edes lakkoilla! Palkkauksessa ja työehdoissa tämä tärkeä tehtävä siis ei kuitenkaan saisi näkyä. Tämä esimerkki tiivistää puhtaan röyhkeän valtapolitiikan, jonka kohteeksi naisvaltaiset alat ovat joutuneet eri verukkein kautta historian. Uusliberalismissa tämä sukupuolittunut röyhkeys on kohonnut aivan uusiin mittoihin.

Kanadan ammattiyhdistysliike kuitenkin vei tapauksen kansainvälisen työjärjestön, ILO:n ratkaistavaksi, vedoten sopimuspykälään § 87 vuodelta l948 jonka Kanada ja kaikki sen l0 provinssia allekirjoittivat v. l972. Vaikka YK:n toimielimillä ei olekaan valtaa saattaa päätöksiään voimaan, se voi häpäistä niiden maiden maineen, jotka toimivat YK:n normien vastaisesti. Se voi käyttää moraalista painostusta. ILO vastustikin Brittiläisen Kolumbian hallituksen pitkää työntekijäoikeuksien alasajoa vuosina 2004-2006 sekä sen ylimielistä asennetta valitusten suhteen. Se totesi päätöslauselmassaan että Campbellin hallitus kieltäytyi toistuvasti neuvottelemasta sopimuksia ammattijärjestöjen kanssa ja käytti lainvoimaa mielivaltaisesti tahtonsa läpiajamiseksi. Se puuttui lakiteitse ammattijärjestöjen neuvotteluprosessiin lakkauttaen laillisen lakon ja pakottamalla työntekijät hyväksymään työehtosopimukset (Bill 29).

ILO yllätti vaatimalla Brittiläisen Columbian hallitusta kokonaan kumoamaan yhden näistä laeista ja tekemään muutoksia muihin. Se halusi lain "olennaisista palveluista" kokonaan kumottavaksi. Hallitusta pyydettiin tulevaisuudessa pitäytymään näin kovakätisestä toiminnasta ja palauttamaan asianmukaiset ja merkitykselliset yhteiset työneuvottelut provinssin työntekijöiden kanssa. Kanadaa pyydettiin järjestämään kaikenkattavat ja yksityiskohtaiset konsultaatiot neutraalin, riippumattoman välittäjän avulla Lain 29 sisältämien sisältökohtien tiimoilta. ILO antoi lukuisia muitakin suosituksia, joissa otettiin kantaa röyhkeisiin työoikeuksien vastaisiin "iskuihin" ja se muistutti: "kun valtio päättää liittyä ILO:n jäseneksi, se hyväksyy järjestäytymisvapauden perustavaa laatua olevat periaatteet… ja kaikkien hallitusten tulee kunnioittaa ILO:n säädösten ratifioinnin sisältämiä velvoitteita.

Vuonna 2007 Kanadan Korkein Oikeus kaatoi Lain 29. Tämä oli merkittävä korpokratian vastainen voitto. Samalla se muistuttaa kuinka tärkeätä vastarinta ja kansainvälisiin työoikeuden lakeihin vetoaminen voi olla. Nyt PARAS- hankkeen ja kuntaliitosten edetessä, ja naisten aseman heikentyessä kuntapolitiikassa, on äärimmäisen tärkeätä, että otamme käyttöön kaikki lailliset instrumentit, jotka vaativat myös Suomea kunnioittamaan paitsi omiaan, myös kansainvälisiä ihmisoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyviä lakeja. Onko Suomessa ymmärretty taistella yllämainittuja heikennyksiä vastaan vetoamalla ILO:on, vai ollaanko erilaisten oikeuksien alasajoon vain suostuttu kiltisti? Olisimmeko voineet, ja voimmeko vieläkin taistella oikeuksiemme puolesta vahvemmin? Uskon, että voimme.


Kaarina Kailo
Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti, Oulun yliopisto
Kansalaisaktivisti (HYVA ry., Attac, Monika-naiset)
Vasemmistoliiton naisten, Valtikan, varapuheenjohtaja

Lähteet

Camfield, David. 2006: "Neoliberalism and Working-Class Resistance in British Columbia: The Hospital Employees' Union Struggle, 2002-2004" Labour/Le Travail. V0l. 57. 9-43.


Cohen, Marjorie Griffin. 2003: "Destroying Pay Equity: The Effects of Privatization in British Columbia" Vancouver, 2003, 10.

Crease, Gillian & Veronica Strong-Boag. 2005: "Losing Ground: The Effects of Government Cutbacks on Women in British Columbia, 2001-2005." Vancouver.

Darcy, Judy. 1983: "The Right to Strike" in Linda Briskin and Yanz, Lynda, eds., Union Sisters: Women in the Labour Movement, Toronto. 171-179.

ILO Governing Body (Sections No. 239 to No. 305)
NUPGE: "Sweeping ILO ruling slams actions of B.C. Liberals." Web posted, 27. March 2003.

Isitt, Benjamin & Melissa Moroz. Labour/le Travail. Spring 2006: "Canadian Union of Public Employees. The Hospital Employees' Union Strike and the Privatization of Medicare in British Columbia, Canada." University of New Brunswick.

White, Jerry P. 1990: "Hospital Strike: Women, Unions, and Public Sector Conflict" Toronto.


| web - hakusana| e-mail jukka.karkkainen(ät) hakusana.net |