Etusivu

Henkilökuva

Kirjat &
Kirjoituksia,

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

MYYTTEJÄ VIINIVAARASTA

Väitteitä kansankielellä koskien Viinivaara-vesisotaa

Hangashete ja sen kirkas vesi

Haluan kuvata alla mistä suurta huomiota saaneessa Viinivaaran ”vesisodassa” on kyse. Toki asia on monimutkainen ja siitä on eri tulkintoja. Väärät väitteet ja tiedot ovat kuitenkin hallinneet keskustelua. Sikis haluan korjata niitä ja luoda edellytyksiä sellaiselle päätöksenteolle, jossa lähteitä lähestyttäisiin vastuullisella tavalla ja tiedolla. Oulun vedenottojärjestelmä tulee käsittelyyn ensi maanantain valtuustossa ja KH on jo päättänyt esittää hajautettua vaihtoehtoa ilman että Viinivaaran tai muiden lähilähteiden tulevaisuus olisi uhattuna. Asia tuodaan vain tiedoksi hajautetun vaihtoehdon puolesta mutta pelkään pahoin, että vielä debatti jatkuu ja asiaa yritetään palauttaa käsittelyyn tulevaisuudessa. Tässä pahimpia harhoja ja niiden korjaus.

1.
Valtio ja Ely eivät ole vaatineet Oululta Vesihuollon varautumisessa nimenomaan pohjavettä eikä varsinkaan Viinivaaran pohjavettä.

2.
Jotkut tahot Oulussa ovat ajaneet ja ajavat edelleen Oulun lähialueen luonnon merkittävän ekosysteemin tilan heikkenemistä. Tämä on nyt kunnia-asia hankkeen ajajille, sillä käytännössä vain yhden vaihtoehdon eteenpäin viemisestä on Oulu maksanut paljon ja se on ollut suuri virhe. Hankkeen hakija ja Avi eivät ole ottaneet luonnon puolustajien ja paikallisten tietoja ja ääntä huomioon, mutta Vaasan Hallinto-oikeus on ottanut.

3.
Viinivaarasta vedenottoa puoltavien väittämät (viralliset hakemukset ja esitykset) ovat karsiutuneet lähes 90%:sesti. Jäljellä puoltavista väittämistä on suurin piirtein vain pohjaveden laatu, joka olisi sitten pois laajan alueen luonnon ekosysteemeiltä. Oton vaikutus tulisi kohdistumaan Pudasjärven ja Utajärven länsipuolelta alkaen Kiiminkijoen vesistöalueen lisäksi Pohjanmerelle saakka mm. vaelluskalojen muodossa.

4.
Vesihuollon varautumisessa ei ole kysymys nykyisen käyttöveden laadusta, vaan määrästä as/vrk poikkeustilanteessa. II-luokkaan varautuminen tarkoittaa, että poikkeustilanteessakin olisi käyttövettä asujamistolla yli 50l/as/vrk. Poikkeustilanne ei edellytä pohjavettä, mutta sitä on saatavissa kustannustehokkaasti vähintäänkin kahdesta muusta vaihtoehdosta. Niitä ovat hajautettu malli (väh. 8:lta eri suunnalta 30km:n et. Oulusta), jota kehittämällä määrä ja laatu on kunnossa, tai esim. Yli-I:stä, joka tulisi hajautettua kalliimmaksi.

5.
Oulun virkamiesjohto todennäköisesti yrittää viedä uudestaan vain Viinivaaravaihtoehdon Kaupungin hallituksen päätettäväksi, vaikka liikelaitosten johtokunta ja KH on jo päättänyt viedä hajautetun mallin tarkempaan tutkimiseen ja käyttöönoton suosittelemiseen. Mistä tämä kertoo ? Ainakin siitä, että demokratia ja avoin, läpinäkyvä tiedotus kuntalaisia koskettavista asioista ja se paljon puhuttu kuntalaisten kuuleminen on lähinnä retoriikkaa....

Kaarina Kailo, ph.D, Asst.professor
Dosentti, kaupunginvaltuutettu Oulu


| web | e-mail jukka43(at)gmail.com |