Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

Metisen elonkehän elinvoimaa

Haltiakalenteri vaaliviestinä

Maa ei kuulu ihmisille, vaan ihminen kuuluu maan elonkehään, yhteisriippuvuuden kosmiseen maitopyörään, elämänkaaren linnunrataan, Kaarina Kailo

Myyttejä on käytetty kautta historian yhdistämään ja mobilisoimaan erilaisia ryhmiä. Kansalliseepokset ja pyhät kirjoitukset kuten Kalevala ovat toimineet myyttien kantajina ja ihanteiden ruumiillistumina, keskeisenä kulttuurisen omankuvan varantona.

Kuva: Tilkkutyö - Kaarina KailoOmalla ajallamme on selvä sosiaalinen tilaus ekomyyteille, sellaisille kasvatuksen ja valistuksen välineenä toimiville tarinoille, jotka edistäisivät niin miesten kuin naisten henkistä ja psykologista muutosta, sielun ja sydämen vallankumousta, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämmän tulevaisuuden kompassina. Sosiaalinen kosmologiamme—maa-ilmankuvamme—on kriisiytynyt, maapallomme rajat ovat tulleet vastaan ja niin puhtaiden vesiresurssien kuin energian pula uhkaa maailmanrauhaa. Vallan keskittämisen herruusjärjestelmät kommunismista kapitalismiin ovat epäonnistuneet rauhan, tasa-arvon ja yleisen hyvinvoinnin ideologioissaan mm. luonnon ja naisten dominoinnin tähden.

Tällä hetkellä teknokraattis-rationalistinen, yksipuolisesti tulos- ja tuottavuusvimmainen ihmisyyden malli vie, ja hoiva- tai huolenpitorationaalisuus vikisee. Koneiden keksimisestä ja hoitamisesta sekä ahneudesta palkitaan siinä missä ihmiskunnan synnyttämisestä, uusintamisesta ja hoivasta on muodostunut taloususkovaisten tehostamista vaativa ”tuottamaton rönsy” tai kuluerä. Tämä sapluuna kertautuu kaikilla tasoilla talouselämästä ihmistenvälisiin sekä ihmisen ja luonnon keskinäisiin ylivallan suhteisiin.

Vallitseva maa-ilmankuva on varastanut rauhan-, nais- ja ihmisoikeusliikkeiden keskeiset arvot - vapauden, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, oikeudet, kohtuuden, elinvoiman, jopa elinkaaren käsitteet, antaen niille usein täysin vastakkaiset merkitykset ja sisällöt. Kilpailu ja pudotuspelit, usko, että jokainen on oman onnensa seppä on tämän uskomuspaketin kova ydin. Aina näin ei ole ollut. Myyttinen menneisyys kertoo arvoista, jolloin yhteisvastuu sisälsi ajatuksen luonnon tasapainosta ja tulevien sukupolvien oikeuksista maapallon antimiin. Ne voidaan varmistaa vain ennakkoluulottomalla, syvällisellä asenne-, arvo- ja yhteiskuntapoliittisella suunnanmuutoksella.

Olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja jouduin muiden pienituloisten tavoin miettimään voisiko eduskuntaan päästä muullakin kuin yritystuilla ja isolla rahalla, taulukaupoilla ja korruptiolla. Keksimme ajatuksen tilkkutyönäyttelystä, jonka sponsoriksi Oulun ympäristön kalevalaiset naiset lähtivätkin. Tein suomalaisia naishaltioita ja lahjataloutta kuvaavien tekstiilitöideni näyttelystä myyttisen ekokalenterin, jota nyt myyn kahdesta syystä. Tarvitsen tietenkin vaalirahaa, mutta samalla löysin oivan keinon levittää oman kulttuuriperimämme myyttistä ilosanomaa kansan pariin yli puoluerajojen.

Vihreä kapitalismi ja ympäristöteknologiat eivät riitä maa/ilman pelastamiseen, sillä eko- ja finanssikriisien taustalla vaikuttavat häiriintynyt, ihmisten ja luonnon keskinäisriippuvaisuutta kyseenalaistava arvojen jatkumo, luonnon ja vähemmistöjen hallinta, kaksinapainen, hierarkioihin perustuva valtajärjestelmä, rahan- ja yhtiövallan ennennäkemätön keskittyminen ja vastuuttomuus. Myytit ajattelevat meissä, ja siksi niitä pitää muuttaa psykologisena keinona muuttaa käsityksemme inhimillisyydestä ja ihmisyydestä yhteisvastuullisempaan suuntaan.

Degrowth — elämäntyylin hidastaminen ja lahjatalouteen siirtyminen motivoivat varsinkin nuoria nyt tarvittavaan syvämurrokseen. Emme tarvitse enää valloituksen, kilpailukyvyn, rajattoman talouskasvun ja kilpailun myyttejä tai naisten kohtelemista talouden puskureina, palkattomina tai matalapalkkaisina hoivatyön uhrautujina. Fasismissa ja natsismissa myyttejä on käytetty kansan manipuloimiseksi ja oman ryhmän valloitusideologioitten oikeuttamiseksi. Koska äärioikeisto on jälleen turvautumassa väkivallan mytologiaan, on sitäkin suurempi tarve valjastaa myyttinen mielikuvituksemme toisenlaisen, reilumman ja ylivallasta vapautetun maa-ilman rakentamiseksi. Ekomyytit tähtäävät tähän! Niissä vinosilmäjoukahaisia ei Timo Soinin mallin mukaan lauleta suohon vaan nostetaan sieltä yhteisvastuun hengessä!

Kalevalan nationalistis-patriarkaalisen tulkinnan aika on ohi. Nyt tarvitsemme omalle ajallamme ajankohtaisia loitsuja ja tarinoita, joiden avulla voisimme purkaa kaikenlaiset me-muut- asetelmat luonnollistavat lorut. Myyttien vallankumous lähtee, kun alamme nostaa esiin rikkaasta perinteestämme elementtien ja metisen elinvoimamme monipuoliset hahmot, haltiat, jumaluudet suosimatta heteroseksuaalista ydinperhettä ja miesten ylivallan kertomuksia. Voidaan puhua naisten kulttuurin, ”naisväen”, myyttisestä riistosta, koska suomalaisen kansanrunouden kaanoniin ei juuri mahdu monia niistä naispuolisista haltioista ja jumalattarista, joita arkistomme arkistomme ovat tulvillaan. Kalevalan naishahmot esiintyvät Kalevalassa marginaalissa, edustaen toiseutta ja toimien miesten toimintojen kehikkona. Naishahmot ovat joko neitsyitä tai huoria, äitejä ja miehet luusereita tai sankareita. Naiset ja vieraitten etnisten ryhmien edustajat määritellään suhteessa valtaryhmään tai heidän vihollisikseen. Sankarilliset piirteet yhdistetään näin tarinan subjektiin, etelän mieheen, Kalevalaan, ja vihollisen piirteet Pohjolaan, miestensyöjäkylän ja urhonupottajien myyttiseen Pohjolaan. Ekomyyteissä keskiössä ovat sen sijaan kaikkien keskinäinen yhteisriippuvaisuus, mukaan lukien ihmisten riippuvaisuuden luonnon antimista ja kosmisista voimista.

Tulen, ilman, veden ja maan elementit ja niiden haltiat ovat olleet muinaisissa kulttuureissa kunnioitettuja ja arvostettuja luonnonvoimien ruumiillistumia, eikä niitä siksi olisi voitu kuvitella otettavan yksityisomaisuudeksi tai henkilökohtaisen hyödyn resurssiksi. Elementit ovat elämän perusta: energia, vesi ja ilma, maa ja sen antimet kuuluvat kaikille. Maahenkinen ekososiaalisesti kestävä asenne yhteisvarantoihimme esti niiden lyhytnäköisen hyödyntämisen.

Maahenkinen ekomytologia on oiva keino luoda uusia naiseuden ja miehisyyden, ihmisyyden, luontosuhteen malleja, palauttaa meille kaikille avoin, yksilöllinen ”luontomme”, maahenkinen menetetty sielumme ja kestävän kehityksen mukainen tulevaisuuden visio.

Kaarina Kailolla on tilkkutyö- ja haltianukke- näyttely ”Elementeistä elinvoimaa. Myyttiset naishaltiat heräävät” Kiimingin kirjastossa 25.2. saakka. Kalevalanpäivänä 28.2 alkaa toinen kuun loppuun kestävä näyttely Oulussa, Cafe Colmiossa, ”Lempo Soikoon! Metistä elinvoimaa – naishaltioiden myyttikestit” .

Haltiakalenterin tekijästä:

Dosentti, Fil.Tri Kaarina Kailo on Helsingissä ja ulkomailla kasvanut, nykyisin kiiminkiläinen kunnanvaltuutettu, tietokirjailija ja kulttuurin- ja naistutkimuksen asiantuntija, joka on toiminut yliopistoviroissa niin Kanadassa (l7 v.) kuin Suomessa. Hän on asunut myös Keski-Euroopassa, Sveitsissä, ja valmistunut sieltä kirjallisuuden maisteriksi. Hän väitteli vertailevassa kirjallisuustieteessä Toronton yliopistossa v. l990 ja on opettanut mm. kulttuurintutkimusta, psykologiaa, kirjallisuutta, kieliä ja naistutkimusta. Vaikka taide on aina kiinnostanut Kaarinaa, hän jätti kesken vapaaoppilaan opinnot Ateneumissa, käyden taidekursseja kuitenkin Englannissa ja Kanadassa. Hän on saanut opetusta tekstiilitaiteilija Vuokko Isakssonin tilkkutyökursseilla.

Kailo on myös vaikuttanut pitkään kansainvälisissä, kansallisissa ja paikallisissa nais-, rauhan, ympäristö- ja globalisaatiokriittisissä sosiaalifoorumi- verkostoissa tai kansalaisjärjestöissä. Hän kuuluu kansainväliseen rauhanomaisia yhteiskuntia ja lahjataloutta tutkivaan ja niistä tietoa levittävään ”Feministit lahja- ja huolenpitotalouden puolesta”- verkostoon, joka on pitänyt yhteistapaamisia Intiassa, Afrikassa, Brasiliassa ja pitkin Europpaa viimeisten kymmenen vuoden ajan. Tämä verkosto on yhdessä saksalaisen Heide Göttner-Abendrothin perustaman Akademie Hagian kanssa myös levittänyt tietoa kulttuurihistorian laiminlyömistä naisjumaluuksista.

Kaarina Kailo on tutkinut parikymmentä vuotta varsinkin suomensukuisten pohjoisten naisten kansanrunoutta ja ns. ekomyyttejä ja mm. toimittanut Wo/men and Bears—the Gifts of Nature, Culture and Gender- antologian karhumyyteistä (Inanna Press, 2008). Hän on myös julkaissut suuren määrän artikkeleita, tieteen popularisointia edustavia kirjoituksia, antologioita ja pamfletteja ajankohtaisista, väkivallan problematiikkaa, saunakulttuuria, alkuperäiskansoja, pohjoisuutta, luontosuhdetta, ekofeminismiä, tasa-arvoa, rauhaa ja ihmisoikeuksia, ympäristökysymyksiä ja hyvinvointivaltiota käsittelevistä aiheista. Hän on myös toiminut useiden lehtien kolumnistina. Kailo toimi ensimmäisenä naistutkimuksen professorina Oulun yliopistossa kasvatustieteiden tiedekunnassa, ja Suomen Akatemian varttuneena tutkijana hän keskittyy yhä pohjoisten naiskirjailijoiden teoksiin väkivallasta ja eheytymisestä uusliberarlismin pohjoisissa oloissa.

Ks. www.kaarinakailo.net, sähköposti kaarina.kailo@gmail.com



| web - hakusana| e-mail jukka.karkkainen(ät) hakusana.net |