Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa


Naiset ovat globalisaation ja sen eriarvoisuutta lisäävien prosessien haavoittuvaisin ryhmä.

Globalisaation sukupuoli ja prekarisaatio

Eriarvoisuus miesten ja naisten sekä eri yhteiskuntaluokkien välillä on kasvanut ja naisten oikeuksia on heikennetty etenevästi. Naisten asemaa on maapalloistumisen myötä kohdannut kautta maailman niin tuntuva takaisku, että yleisesti viitataan köyhyyden naisistumiseen sekä vallan miehistymiseen.

Kehitys on seurausta kansanvallan heikentymisestä sekä vallan ennen näkemättömästä keskittämisestä talousinstituutioille, joiden päättäjiä ei ole valittu demokraattisesti, olipa kyse maailman kauppajärjestöstä (WTO), Maailmanpankista, EU:sta tai hallituksista ja kuntien virkamiesjohdosta. Nämä talousinstituutiot määrittelevät lisääntyvästi jäsenvaltioiden sisäisiä asioita, ja alistavat kaiken, tasa-arvon mukaan lukien, hyötyrationalistisille, ekonomistisille arvoille (Kailo, Sunnari & Vuori 2004).

Takaisku ilmenee monella tasolla yksityiselämästä työelämään. On kyse mittavasta rakennemuutosten sarjasta, joka koostuu erilaisista tulon- ja vallansiirroista naisvaltaisilta miesvaltaisille aloille Mikään ei toisaalta estä naisiakin samastumasta kilpailuyhteiskunnan herruusjärjestelmään, jossa oman kilpailukyvyn edistäminen haavoittuvaisempien kansanryhmien kustannuksella on yhä hyväksyttävämpää. Yksittäiset etuoikeutetut naiset saattavat tietenkin kuulua globalisaation voittajiin, hyötyen maailman resurssien uusjaosta. Naisten enemmistöltä ollaan kuitenkin ns. uuden talouden myötä riisumassa vuosisatojen aikana taistellut oikeudet, josta he eivät kuitenkaan ole läheskään riittävästi tietoisia. Kielenkäytössä markkinatalouden arvot ja asennemuutos näkyvät myös esimerkiksi siirtymänä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja vastuun diskursseista yksilöllisten mahdollisuuksien, kilpailun, tuottavuuden ja tehokkuuden diskursseihin (Pettman 1999).

Maapalloistumisesta on useita määritelmiä, jotka heijastavat määrittelijän suhtautumista ilmiöön, hänen luokkastatustaan, toiveitaan, pelkojaan sekä toisaalta hänen tietojensa ja tiedostamisensa tasoa. Attacin Mika Rönkön kuvaa globalisaatiouhkia ja sen vaatimuksia seuraavasti: "Ylikansallisten markkinavoimien kiristysote demokratiasta heikentää ihmisoikeuksia, hyvinvointipalveluja, ympäristönsuojelua ja oikeudenmukaista tulonjakoa globaalisti. Poikkikansallisen kansalaisyhteiskunnan järjestäytyminen on alkanut."
Keskityn globalisaation sukupuolivaikutuksia käsittelevässä kirjoituksessani prekarisaatioon eli epävarmojen työtilaisuuksien ja -olosuhteiden, heikennetyn työturvan ja -oikeuksien sukupuolistaviin prosesseihin ja vaikutuksiin. Ytimessään, naisten uupumus on odotettavissa kun naisaloja ajetaan alas resurssien ja henkilökunnan vähennyksin samaan aikaan kun julkisen sektorin aiemmin kustantama hoiva on ulkoistettu lähinnä naisten ilmaiseksi tai matalapalkkaiseksi hoiva- ja huolenpitotyöksi.

Vaikka pätkä-, silppu-, määräaikais- ja vuokratyösuhteet koskettavat niin miehiä kuin naisia osana työntekijöiden oikeuksien heikennyksiä, naiset ovat uuden talouden haavoittuvin ryhmä, perinteinen reservityövoima. Kun huomioidaan, että naiset ovat 51 % väestöstä, virkamiesten ylhäältä alas sanelemien rakennesopeutusohjelmien vaikutusten huomioiminen naisnäkökulmasta ei ole mitätön asia.

Ranskan kielen sanasta précaire (epävarma) johdettu uusi käsite "prekariaatti" on mielestäni tärkeä uusi konsepti proletariaatti-sanan vaihtoehdoksi. Työsuhteiden määräaikaistuminen ja muu epävarmuus ylittää luokkarajat, josta syystä jako työläisiin ja ja keski - tai yläluokkaan ei enää toimi perinteisellä tavalla; epävarmat työsuhteet koskettavat kaikkia ryhmiä. Epävarmuuden ulottuminen myös perinteisesti hyväosaisempiin yhteiskuntaluokkiin ei merkitse, että työnantajaleiri ja talouseliitti lähestyisivät vasemmistoaatetta. Pikemminkin päinvastoin. Rikkaitten ja köyhien välistä kuilua se ei edes pyri hävittämään vaan ennemminkin syventämään.

Naiset ja naisalat miesalojen kilpailukyvyn kaasupoljin

Ns. uusliberalismin arvot heijastavat lähemmin miessukupuoleen yhdistettyjä käyttäytymistapoja ja kasvatuksella välitettyjä arvoja kuten valta, menestyksen tavoittelu, kilpailuhenkisyys, yksilöllisyys, "riippumattomuus" ja taloudellinen kilpavarustelu. Naiset kasvatetaan miehiä enemmän vastaamaan läheistensä tarpeisiin sekä suuntautumaan aloille ja toimintaan, jossa keskiössä ovat hyvinvointi, yhteisöllisyys ja yhteisvastuu, uhrautuminen ja sosiaalisten kokonaisuuksien huomioonottaminen. Siksi naiset vierastavat miehiä enemmän uuden talouden kovia arvoja - julkisen hoivan ja palvelujen alasajoa ja määrittelemistä kylmien tuottavuus-, säästö- ja tehokkuuskriteerien valossa.

Globalisaation sukupuolivaikutukset eivät ole samansuuntaisia maailman eri puolilla koska eriarvoistumiseen vaikuttavat monet seikat: maantiede, ikä, seksuaalisuus, etnisyys, uskonto. Naiset ovat kuitenkin ryhmänä perinteinen halpa- ja reservityövoima, joka on taannut kapitalismille sen etsimän jatkuvan kasvun ja lisäarvon. Heidän saavuttamansa tasa-arvo on häilyvää ja epävarmaa, yksi askel eteenpäin onkin yhtäkkiä kaksi askelta taaksepäin. Myös Suomessa naiset ovat heikoimman työsuhdeturvan sukupuoli.

Naisiin viitataankin nyt Euroopan sosiaalifoorumin kansalaisjärjestöissä yllämainitulla nimellä prekariaatti - epätyypillisissä pätkätöissä sinnittelijöiden apujoukko. He ovat lähinnä synnytysiässä olevia nuoria naisia, joita työntekijät pitävät uhkana tai tulevana menoeränä. Jos työntekijät ovatkin "tuottavuutta lisäävä tekijä", itse työntekijöiden synnyttämistä ja kasvattamista työkelpoisiksi ei pidetä "tuottavana" koska raha ei vaihda silloin käsiä eikä edistä pääomapiirien arvonlisäystä.

Naisia valjastetaan nyt Suomessakin eritoten miesalojen kilpailukyvyn puskuriksi. Vahvasti sukupuolistavia globalisaatioprosesseja ovat nykymaailmassa kautta maailman laajenevat julkisen sektorin jatkuvat supistukset.

Vallan keskittäminen on näkyvissä nyt kaikessa-tulosjohtamisessa, esimiesvallan keskittämisessä, työntekijöiden lisääntyvässä kyykyttämisessä, naisvaltaisten alojen systemaattisessa kurjistamisessa ja supistamisessa. Akava on jo osoittanut, etteivät naiset pärjää yhtä hyvin kuin miehet uudessa palkkausjärjestelmässä: heidät on arvioitu miehiä alemmille tasoille. Epäilläänkin, että UPJ toimii keinona nostaa enemmän miesten kuin naisten palkkoja tietyillä aloilla, vaikka tulospalkkausta on markkinoitu oikeudenmukaisempana. Itse asiassa se legitimoi mielivallan ja uhkaa akateemista vapautta alistaessaan työntekijät esimiehensä vallankäytölle.

Valtio työnantajana on toiminut roolihahmona naisten oikeuksien heikennyksille. Hyvä esimerkkitapaus on rakennushallituksen toiminta matalapalkkaisten naisten laittomien irtisanomisten suhteen v. l994, kun kaikki (nais)siivojat irtisanottiin. Raimo Sailaksen johdolla pyrittiin kiertämään työlainsäädäntöä ja laskemaan Engel-yhtiöön siirtyvien siivoojien palkkaa 30 prosenttia. Pyrkimys säästöihin tai voittoihin naistyöntekijöiden kustannuksella johti silloin siivoojien työtaisteluun ja korvauksiin (Eräsaari 2002). Valtion huonoa esimerkkiä on seurattu kuitenkin monin eri tavoin onnistuneesti.

Naisilla Matti kukkarossa Kemijärvestä Kiinaan

Christa Wichterichin (2002) mukaan Kaakkois-Aasian uudet teollisuusmaat ovat kiitollisuudenvelassa talousihmeeksi julistetuista korkeista kasvuluvuistaan ennen muuta niille miljoonille naisille, jotka maailmanmarkkinatehtaat vetävät imuunsa ja sitten sylkäisevät ulos sairauksien, väsymisen tai raskauden yllättäessä. Prekariaatin tulee säilyä prekariaattina, jotta tuottavuutta hidastavista työntekijöistä voidaan päästä eroon joustavasti. Markkinatalouden oppien mukaan työntekijöiden tulee nyt kantaa yritysten riski. Yrityksiä sen sijaan tulee tukea julkisin varoin, mutta voitot saavat mennä yksityisille. Työllistämismuodoksi on yleistymässä nopea työvoimakierto ja toimeentulo/työntekijäturvan heikentäminen, jota suomalaisetkin yritykset nyt käyttävät vapaan liikkuvuuden nimissä hyväkseen. Näin he kiristävät paikallista työvoimaa. Kemijärven Salcomp on tästä oiva esimerkki.

Globalisaation puolustajat muistuttavat usein, että naiset ovat maailmanmarkkinoiden yhdentymisen voittajia lisääntyneiden työpaikkojen osalta. On tärkeätä huomioida, että on kyse lisääntyneistä työtilaisuuksista ennen kaikkea hikipajoissa, joissa tuntipalkka vaihtelee 0,15- 0,5 euroon niin Aasiassa kuin lisääntyvästi myös Yhdysvalloissa. Myös tasa-arvon lintukodossa, Suomessa, naispalkkaeriä on esitetty uhrattaviksi ja julkisen sektorin hoivatyö halutaan ulkoistaa mm. naisten hoivayrityksiksi. Eri asia on, kenelle on kustannustehokasta jos yrittäjyysriskit siirretään naisten hartioille, vaikka julkiset palvelut ovat lakisääteisiä.

Niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisesti naisia ei usein palkata enää pysyvästi, vaan heidät kutsutaan töihin vain sesonkiajoiksi. Naisten osuus työvoimasta putoaa siellä missä konekanta kasvaa ja pääomavaltainen tuotanto syrjäyttää työvoimavaltaisen. Tästä on seurauksena Wichterichin mukaan se, että esimerkiksi Etelä-Koreassa 62,7 % alle viiden työntekijän pienyrityksissä töissä olevista on naisia. Yli kymmenen työntekijän yrityksissä on naisten osuus laskenut 90-luvun alussa kymmenellä prosentilla nykyiseen 29 prosenttiin ja suurissa, teknologisesti hyvin varustetuissa yrityksissä naisia on enää vain 5,8 %. Meksikossa, Singaporessa ja Mauritiuksella naisten osuus on laskenut tyypillisillä naisvaltaisilla teollisuudenaloilla 80-luvun puolivälistä lähtien 80:sta 60 prosenttiin. Yrityksissä, joissa automatisoidaan, rationalisoidaan ja supistetaan, suositaan miehiä vakiohenkilöstönä. Työntekijöiden turvan mureneminen turvaa konsernien voitot.

Palkkojen alasajo tai "palkkamaltti", julkisen sektorin vähenevä työllisyys ja irtisanomiset sekä hintojen nousu tuntuvat suhteettomasti juuri naisten ja varsinkin eläkeläisnaisten kukkarossa. Valtaosa julkisen sektorin "vapautetuista" työntekijöistä on koko EU:n tasolla naisia (n. 80 %). Mitä tulee "joustoihin" ja pääoman vapaaseen liikkumiseen halpojen työvoimakustannusten perässä, "joustamista" vaaditaan nimenomaan puolustuskyvyttömiltä työntekijöiltä. Esim. Yhdysvalloissa naiset eivät enää saa yhdestä työpaikasta riittävää elantoa ja toimeentuloa. Lisääntyneet naistyöpaikat ovatkin työtilaisuuksia työturvaa polkevissa halpaketjuissa.

Yhtiöittämisen ja yksityistämisen taustalla on Suomessakin valmistautuminen EU:n sisämarkkinoiden palveludirektiiviin sekä GATS-sopimukseen. Kun kunnan palvelutuotanto korvataan tilaaja-tuottaja-mallilla säästöjen nimissä, tehokkuus ja tuottavuus revitään jälleen lähinnä naisvaltaisten julkisen alan työntekijöiden selkänahasta. Jos he eivät menetä työpaikkaansa, heidän on alistuttava mitä todennäköisimmin yksityisten palvelutuottajien "palkkamalttiin". Jotta kilpailuttaminen toimisi ja voittoa ja säästöjä syntyisi, palkkamenoja pyritään alentamaan. Myyttien mukaan yksityistäminen johtaa kasvaneeseen sosiaalipalvelujen tehokkuuteen ja kehittää julkisen sektorin kykyä vastata köyhien tarpeisiin. Yksityisyritykset tähtäävät kuitenkin voittoihin ja kannattavaan toimintaan, eivät autioituneiden maaseutukuntien tai syrjäytettyjen avustamiseen. Ne kuorivat kerman pinnalta ja jättävät "kannattamattomat" palvelut valtion kontolle, joten usein niistä vain luovutaan. Köyhät jäävät kuin nallit kalliolle. Kunnan entiset naistyöntekijät puolestaan joutuvat pahimmillaan tyytymään palkan ja työehtojen heikennyksiin.

Naisvaltaisilla aloilla niiden harvat miespuoliset työntekijät ovat yleensä johtoasemissa. Samaan aikaan kun naistyöpaikkoja karsitaan, johtoportaan palkkoja on nostettu reippaasti. Kun julkista sektoria nyt supistetaan ja kuntia yhdistetään, luodaan tietoisesti samalla kysyntä ja edellytykset yksityistämiselle ja/tai lähidemokratian heikentymiselle, joka johtaa vallan ja omaisuuden keskittymiseen lisääntyvästi miehille.

Lisäksi julkisen sektorin alasajo ja kuntien kurjistaminen ovat johtamassa palvelumaksujen nostamiseen. Huolenpito ihmisistä ja heidän perustarpeistaan kaupallistuu: se virtaa sinne missä on rahaa, ei sinne, missä siihen on tarvetta. Globalisaation voittajat, monikansalliset yritykset, ovat nekin miesvoittoisia valtapiirejä, jotka päihittävät aloittelevat nais- ja pienyritykset mennen tullen. Markkinatalous suosii suuria ketjuja, pääomasijoittajia ja vaikutusvaltaisia talouspiirejä. Toisaalta, sikäli kuin miesaloja ei velvoiteta osallistumaan vanhemmuuden sosiaalisten kustannusten jakoon, "Suomen kilpailukyvyllä" viitataan lähinnä miesaloihin. Paljastavaa onkin, että miesvaltaiset alat ovat esittäneet perhevapaitten kustannusten maksattamista verovaroin, jos niihin yleensäkään suostutaan. Naisalojen naistyönantajien on odotettu kuitenkin itse kattavansa äitien sosiaaliset kulut.

Samaan aikaan kuin yhteiskunnan haavoittumimmat jäsenet naisista lapsiin ja vanhuksiin saavat niellä globalisaation kitkerää säästölääkitystä, monikansalliset yritykset nauttivat verovaroin maksetuista tukiaisista ja vauraustuvat vaurastumistaan. Tällä hetkellä 100 suurimmasta talousyhtymästä 51 on suuryhtiöitä, loput 49 ovat valtioita. Maailmankaupasta noin kolmannes tapahtuu emoyhtiön ja tytäryhtiöiden välillä. Maailman 200 suurimman suuryhtiön myyntiluvut ovat 18 kertaa suuremmat kuin 1,2 miljardin köyhimmän ihmisen yhteenlasketut tulot. Samalla kun näiden yhtiöiden talouselämä liikuttaa yli ¼ maailman kokonaistaloudesta, ne työllistävät vain 1% maailman työväestöstä (Pax, 2004).

Myös Suomessa sekä tuloerot, että miesten ja naisten väliset palkkaerot ovat kasvaneet: vuonna 1990 olivat valtioveron alaiset naispalkansaajan tulot 68,7 prosenttia miespalkansaajan tuloista. Kymmenen vuotta myöhemmin naisten tulotaso oli 67, 4 prosenttia miesten tulotasosta. Tuloerot kasvoivat myös maan sisällä. (Pikkala 2003, 77). Prekarisaatio, elämän epävarmuuden lisääntyminen kohtaa naisia kaikissa ikäluokissa ja monin eri tavoin.

Prekarisaation vaikutukset naisten hyvinvointiin ja terveyteen

Prekarisaatio ei vain tee yhä vaikeammaksi varsinkin matalapalkka-alojen naisille (ja erityisesti yksinhuoltajaäideille) taata toimeentulo. Monet joutuvat käymään jopa kahdessa työssä. Juha Siltala viittaa kirjassaan Työelämän huonontumisen lyhyt historia (2004) useisiin tutkimuksiin, jotka paljastavat sen, kuinka työuupumus on lisääntynyt, ei vain nuorilla IT-alojen isillä vaan ennen kaikkea naisvaltaisten alojen naisilla. Suomessa on saavutettu EU:n kirein työtahti; osallistumista lisäävät uudistukset kaatuvat entisten töitten päälle. Tehokkuusvaatimusten, tulosvalvonnan ja tiimityön sivutuotteina ovat tiukentuneet aikataulut. Tekniikka ei ole keventänyt vaan voimaperäistänyt työtä (Siltala 2004, 243).

Sosiaalipalveluja on leikattu ja valtion vastuu koulutuksesta, terveydestä, perheiden tukemisesta, lastenhoidosta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista on vähentynyt. Ammattiliittojen vaikutus ja rooli on supistunut ja työntekijöiden oikeudet, työterveyshuolto ja työsuojelu ovat heikentyneet. Tästä johtuen joka kolmas koki työnsä vuonna 2003 henkisesti rasittavaksi. Vaikka työelämää kiivaasti "kehitettiin" uupumuskeskustelun vuoksi, voimavarat suhteessa vaatimustasoon saivat työntekijöiltä huonon arvosanan (Siltala 2004, 243). Suomessa työvoiman supistaminen 400 000:lla 1990-luvun alun rakennekriisin aikana näyttää työolobarometrin mukaan vakinaistaneen kiireen pahimman lamavuoden 1993 tasolle.

Vaikka työntekijän vastuuta kokonaisuudesta on lisätty ja kohtelu sikäli parantunut, valtuuksien antamisen (empowerment) raja tulee vastaan työtahdissa-sitä voi kaikkein vähiten määrätä itse. Siltala lisää että vielä vuonna 1990 yli 60 % työntekijöistä koki voivansa vaikuttaa työtahtiinsa edes jonkin verran, 1995 enää 40 %. Vuonna 1994 65 % työntekijöistä kertoi kiireen kasvaneen. Työn psyykkinen rasittavuus lisääntyi joka toisella työntekijällä 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 2003 44 % työntekijöistä koki, ettei voinut vaikuttaa työmääräänsä. Useampi oli vuonna 2000 kuin 1988 ja 1994 sitä mieltä, että työtä on enemmän kuin ehtii tehdä, työ on henkisesti raskasta ja työtahti kireä. Terveydenhoitoalalla todellisuuden tekemä "vastarinta" kielletään maanisesti alibudjetoinnilla, ja näin mm. voimattomuus ja unettomuus lisääntyivät vuosina l987-96 puolesta kahteen kolmannekseen väestöstä Stakesin ja Kelan 13.000 haastateltua käsittäneen tutkimuksen mukaan. Pahiten työikäisiä vaivasivat voimattomuuden tunne ja väsymys, joista kärsi joka toinen. Huomionarvoista on että nimenomaan naiset voivat huonommin kuin miehet.

Raija Kalimon ja Salla Toppisen vuonna l997 valmistunut tutkimus 2300 työssä olevasta osoitti, että yli puolet koki jonkinasteista työuupumusta. Noin joka viides oli erittäin väsynyt, ja noin seitsemän prosentin työuupumus luokiteltiin vakavaksi kaikkine oireineen. Terveys 2000 -tutkimuksessa eriasteista uupumusta tavattiin 27,5 %:lla työntekijöistä. Jokin pitkäaikaissairaus oli vuonna l990 yli 30 %:lla kolmen ammattiryhmän työntekijöistä, vuonna l997 jo yhdeksän ammattiryhmän työntekijällä. Vakinaisista kuntatyöntekijöistä 57 %:lla oli vuosituhannen vaihteessa jokin lääkärin toteama pitkäaikaissairaus (Siltala 2004, 245). Eurooppalaisen työolotutkimuksen mukaan (2000) ylhäältä sanellut tiukat aikataulut ovat yleistyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Suomessa neljä viidestä palkansaajasta kokee tällä hetkellä aikatauluttamisen tiukkana (Siltala 2004, 247). Kalimon ja Toppisen työuupumustutkimus toteaa uupumuksen lisääntyvän suorassa suhteessa tehtyihin työtunteihin ja rapauttavan myös ammatillista itsetuntoa (Siltala 2004, 245). Monet kunnat rajaavat tai kieltävät tällä hetkellä sijaisten palkkaamisen esim. koulutoimessa tai sosiaali- ja terveysalalla. Näin siis edistetään entisestään työuupumuksen edellytyksiä.

Prekarisaation, epävarman työelämän lisäksi naisia, tosin myös miehiä uhkaa myös kaavailtu "vastikkeellinen työmarkkinatuki". Uhkana on, että "vastikkeellisuuden" varjolla työttömiä ruvetaan käyttämään uudenlaisena orjatyövoimana tai heikosti palkattuna reservityövoimana. Työvoimaharjoittelijoiden palkkaaminen on jo johtanut siihen, että vakituista henkilökuntaa korvataan näillä 6 kk kerrallaan harjoittelevilla työttömillä. Samalla vakituiset tai määräaikaiset joutuvat käyttämään jo muutenkin niukkaa aikaansa jatkuvaan uusien työharjoittelijoiden kouluttamiseen.

Naiset ovat lisääntyvästi puun ja kuoren välissä, he ovat globalisaation ja sen eriarvoisuutta lisäävien prosessien haavoittuvaisin ryhmä. Uuden talouden hehkuttajat muistuttavat kuinka monet naiset globaalitalous on vapauttanut kotiorjuudesta. Positiivista kehitystä toki löytyy. Teknologian ja markkinatalouden epäpyhällä liitolla on kuitenkin aina ollut taipumus lisätä naisten työttömyyttä. Teknologia ja automaatio ovat hävittäneet naisten työpaikkoja ja tehotalouden säästötalkoot jatkavat naistyöpaikkojen alasajoa. Monille globalisaatiokehitys merkitsee "edistystä" ojasta allikkoon.

Vaihtoehtoisen globalisaation malleista

Osallistuttuani lukuisiin vastuulliseen ja yhteishyvään tähtäävän globalisaation tapahtumiin ja forumeihin kautta maailman, pidän tärkeänä tuoda esiin niitä monia vaihtoehtovisioita, joilla pudotuspelien globalisaatio voitaisiin muuttaa. Naisliike ja kansalaisjärjestöt ovat laatineet lukuisia omia globalisaatioraporttejaan ja julkilausumiaan (mm. Euroopan sosiaalifoorumin naisten manifesti sekä EU:n perustuslakiin kantaa ottava naisjärjestöjen julkilausuma), joissa paljastetaan EU:n, maailman kauppajärjestön, maailmanpankin, OECD:n ja muiden valtatahojen sukupuolittunut piilo-ohjelma ja niiden levittämät yksipuoliset myytit talouden "ilosanomasta" (Kailo 2004). Ne toistavat pitkälti YK:n Pekingin naiskonferenssin julkilausumien v. l995 kirjaamat tasa-arvotavoitteet ja arvot, joihin Suomikin sitoutui.

Yleisten tasavertaisuuden, naisrauhan, kestävän kehityksen ja yhteiskuntarauhan tavoitteiden ja arvojen lisäksi on aiheellista peräänkuuluttaa nyt laaja-alaisempaa patriarkaalisen kapitalismin ja naisten oikeuksiin kohdistuvan taka-iskun huomioimista. Suurimpana viime aikojen saavutuksena voinee pitää sitä, että maailman sosiaalifoorumeissa on herätty huomioimaan - ei vain kapitalismin -vaan juuri patriarkaatin keskeinen merkitys eri "ismien" epäonnistumisessa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteet alleen peittoava militarismi ja kilpavarustelu sekä niihin kytkeytyvä taloudellinen varustelukilpa, kilpajuoksu pohjalle hupenevien luonnonvarojen maailmassa eivät ole pois kitkettävissä ilman radikaalia miessosialisaation ja patriarkaatin kritiikkiä ja murrosta. Toisenlainen oikeudenmukaisempi maailma ei ole mahdollinen ilman poikasosialisaation radikaalia muutosta, poikienkin kasvattamista vastuu- ja hoivarationaalisempaan suuntaan.

Toisenlaista maailmaa ei voida rakentaa ilman toisenlaista arvomaailmaa, uudenlaisia visioita. Niiden tulee sisältää sukupuolistavien yhteiskunnallisten prosessien analyysiä, sillä toivoa oikeudenmukaisuudesta ei ole ilman ylivaltaan perustuvien valtasuhteitten romuttamista, kansalaisjärjestöjen vahvistamista, edustuksellisen näennäisdemokratian remonttia aidosti kansainvaltaisempaan suuntaan.

Vaikka WTO ja EU tällä hetkellä ajaisivatkin politiikkaa, joka voi johtaa vain hyvinvointivaltion purkautumiseen ja ammattiyhdistysliikkeiden alasajoon, niiden suunta on mahdollista kääntää demokraattisten prosessien kautta. Maailmanpolitiikassa tuleekin olla kyse demokratian mahdollisuuksien laajentamisesta, ei niiden kaventamisesta. On tarpeen muuttaa EU:n totalitaristinen suunta ja huomata, että Euroopan Unionin toiminta muistuttaa monessa mielessä enemmän Neuvostoliiton komentoperustaista talousjärjestelmää kuin demokratiaa. Jotkut pitävätkin sitä erikoisena yhdistelmänä neuvostohenkistä byrokratiaa ja anglosaksista uusliberalismia.

Perusturvan ja -oikeuksien uhraaminen terrorisminvastaisen sodan verukkeella on myös huolestuttava kehityssuunta, jota tulisi vastustaa jyrkästi. Tällä hetkellä sekä USA että Euroopan unioni ajavat edelleen johdonmukaisesti WTO: n vastuulla olevien asioiden listan jatkuvaa kasvattamista ja GATS-sopimusta, jolla KAIKKI alistettaisiin pitkällä tähtäimellä kaupallisiksi hyödykkeiksi - myös vesi, hyvinvointipalvelut, vankilat, poliisipalvelut. Kansallisella tasolla tämä johtaisi siihen, että kaikkia yhteiskunnan alueita koskeva ylin päätöksentekovalta keskittyisi. Jos valtiovarainministeriö tai ulkomaankauppaministeriö voisi sanella terveydenhuoltoa, ympäristönsuojelua, teollisuuden aluetukia, kulttuuria ja kaikkia muita yhteiskunnallisen elämän alueita koskevia päätöksiä, muilla ministeriöillä olisi vain kumileimasimen rooli.

Jos emme tahdo tämänlaista epädemokraattista kehitystä, globalisaation sukupuolivaikutuksista ja prekarisaation sekä laajenevan epävakauden ja pahoinvoinnin todellisuudesta tulee virittää näkyvä ja monitahoinen debatti. Ja toivon mukaan, debatti tulee johtamaan konkreettisiin muutoksiin talous- ja yhteiskuntapolitiikassa.

Kaarina Kailo

Kommentti:

Naiset nähdään usein globalisaation häviäjinä. On myös tutkijoita, jotka näkevät, että globalisaatio ja markkinatalous tuovat uusia vapautumismahdollisuuksia naisille. Tällaisia "auktoriteetteja" ovat Giddens ja Castells.

Kehitysmaan tyttölapsen vaihtoehtona on liian usein työskentely joko hikipajassa tai bordellissa. Eettisesti kestävää valintaa kuluttajana on vaikea tehdä kummankaan hyväksi.

Miten voit omalta osaltasi edistää sukupuolivaikutusten huomioimista ja ennakointia osana poliittista päätöksentekoa?

 

 


| web - hakusana| e-mail jukka.karkkainen(ät) hakusana.net |