Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

Eriävä mielipide koskien Kiimingin kunnan kiinteistöveroprosenttien määräämistä vuodelle 2012


l4.ll. pidetyssä kunnanvaltuuston kokouksessa pykälässä Kv § 30 kunnanhallituksen esitys oli että vakinaisten asuntojen kiinteistövero säilyisi Kiimingin talouden tasapainottamisohjelman mukaisella tasolla (0,55 %). Kalevi Kuha esitti, että vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentiksi vahvistetaan sen sijaan 0,50 %. Pertti Kutilainen, Tomi Juntunen ja Kaarina Kailo kannattivat esitystä, joka hävisi äänestyksessä. Haluan tällä eriävällä mielipiteellä kirjata omat näkemykseni syistä, miksi pidän valittua veroprosenttia kohtuuttomana sekä huonona viestinä kuntalaisille.

Kuten totesin jo aikanaan eriävässä mielipiteessäni, Kiimingin tasapainoitusohjelma ei alun perinkään toteuttanut kuntalaisten yhdenvertaisuutta kunnan arvojen mukaisesti. Se oli omiaan syventämään jo huolestuttavaa suomalaista eriarvoistumisprosessia. Vasemmistoryhmä laati oman vaihtoehtobudjettinsa, joka olisi toteutuessaan huomattavasti vähentänyt epätasa-arvoa kuntalaisten kesken.

Totta on, että useimmat kunnat kärvistelevät riittämättömien valtionosuuksien ja välttämättömien palvelujen tuottamisen ristipaineissa. Olemme kaikki kuulleet rakennemuutosten, toiminnan uudelleenjärjestämisen ja omavastuun lisäämisen ”vaihtoehdottomuudesta.” Pienituloisten, vanhusten, työttömien ja vähävaraisten tulee finanssikapitalismin arvoille perustuvan hallitsevan talousideologian mukaan tyytyä palvelujensa heikentymiseen ja maksujensa, verojensa suhteettomiin korotuksiin ”talvisodan” eli laman hengessä—yhteiseksi hyväksi. Tasapainoittamisohjelman ”talvisota-kielikuva” on jo muuttunut nykyiseksi EU:n velkakriisiksi, jolla tulonsiirtoja oikeutetaan yhä kipeämmin haja-asutusalueilta taajamille, ja Suomen kaltaisilta pienvaltioilta EU:n finanssieliitille pankkien pääomittamistarpeen nimissä. Voittojen yksityistämisen ja riskien sosialisoimisen vaikutukset heijastuvat pahiten vähävaraisten kuntalaisten talouksissa. Tulonsiirrot ovat lisääntyvästi käänteisiä perinteisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvoille --- vähäosaiset ja mm. eläkeläiset maksavat suhteettomasti suurempia veroja vauraampien ja neuvottelukykyisempien kansalaisten pystyessä välttämään verovastuutaan erilaisin keinoin (veroparatiisit, palkkatulojen muuttaminen pääomatuloksi, keinottelu, pääomatuloprosentin tasaveroluonne ja palkkatulon verotusta pienempi veroaste jne.): Vaurailla olisi täydet edellytykset osallistua yhteisten palveluiden rahoittamiseen ilman, että heidän toimeentulonsa vaarantuisi. Tasaverosuuntaus sen sijaan uhkaa monien suoranaista perustoimeentuloa epäsymmetrisen ja suhteettoman verotaakan ja kasvavien elinkustannusten ristipaineessa.


Kunnan talouden ”tasapainottamisessa” on kyse Pertti Kutilaisenkin mukaan lisääntyvän epätasapainon tuottamisesta, koska vaakakupin kallistuessa yhä enemmän varakkaiden suuntaan, ei olla valmiita tasapainon palauttaviin korjausliikkeisiin. Porvaritahot ovat uusliberalismin hengessä valmiita edistämään tasavero- kehitystä ja romuttamaan pohjoismaisen ihmisten maksukyvyn huomioivan solidaarisen sosiaalisen veropolitiikan. Mm. maaseudulla asuvia mummonmökkiläistä odottivat jo talouden sopeuttamisohjelman laatimisen jälkeen Kiimingissä tuplaantunut kiinteistövero sekä lisäksi jäte- ja vesimaksujen korotukset, kirjastoautojen ja –palveluiden heikennykset ja tulossa on energian siirtoveron korotus Oulun seudulla (vain muutamia ihmisten toimeentuloon vaikuttavia heikennyksiä mainitakseni).


Toisaalta, kunnissa noudatetaan kritiikittömästi ideologista suositusta, jonka mukaan laitospaikkojen sijaan tulisi kehittää vanhusten kotihoitoa, eli kannustaa ikäihmisiä asumaan kodeissaan mahdollisimman pitkään mm. sairaalapaikkojen kalleuden vuoksi. Miten se, että viime vuosina kohtuuttomasti kohonneet kiinteistöverot voivat päinvastoin ajaa vanhuksia pois kodeistaan edistää tätä päämäärää? Osavuosikatsauksessa l4.ll. sitä paitsi todetaan huolestuneina, että kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä on laskenut verrattuna edelliseen vuosineljännekseen.


Näistä syistä pidän tärkeänä viestinä jo symbolisella tasolla, että edes vakinaisten asuntojen kiinteistöveroprosenttia olisi laskettu. Esitys oli jo itsessään kompromissi joka ei olisi vaikuttanut kunnan talouteen. Kunnista puhutaan tulosta tekevinä konserneina, mutta on ristiriitaista ettei hyvästä tuloksesta, joka on saatu aikaan kuntalaisten ja työntekijöiden joustoilla ja maksuilla olla valmiita maksamaan edes talouslogiikan mukaisia ”bonuksia” tai soveltamaan ”sosiaalista osakeantia”. Ymmärrän että kyse on yhdistymissopimuksen asettamista raameista mutta yhdyn puoluetovereideni näkemykseen, ettei Kiimingin luottamus ole kiinni näin pienestä tasa-arvoa tasapainoittavasta eleestä, jolla kuitenkin on pienituloisille merkitystä. Kunnat omaksuvat tarkoitushakuisesti konserni-yritysmaailman kielen ja tuottavuutta kasvattavat käytännöt, mutta muuttuvat ”säästö-kunniksi” ilman yritysmaailman palkitsemisen ja tuotonjaon logiikkaa, kun on kyse kuntalaisten oikeuksista. Jälki on sen näköistä. Toivon luottamus- ja virkamiehiltä enemmän loogisuutta ja valmiutta toteuttaa kunnan ”elinvoiman” ja yhdenvertaisuuden arvoja tulevaisuudessa. Eriarvoisuus tuhoaa, ei edistä elinvoimaa tuhotessaan hyvän ”elonkehän”.


Kaarina Kailo


| web - hakusana| e-mail jukka.karkkainen(ät) hakusana.net |