Eriävä mielipide:
Euroopan tasa-arvon peruskirjaa koskeva päätös
Kiimingin kunnanhallitus päätti kokouksessaan ll.5.2010 olla allekirjoittamatta Euroopan tasa-arvon peruskirjaa, johon sitoutumisesta tein aloitteen. Tämä asiakirja, jonka allekirjoittamiseksi Suomen kuntaliitto on vedonnut kuntiin, on monien Suomen allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten ja konferenssien sekä EU-lainsäädännön lopputulos ja seuranta-instrumentti. Asiakirjaan sitoutumisen sijaan kunnanhallitus johtoryhmän suosituksesta päätti lykätä peruskirjan hyväksymistä, siirtäen siitä päättämisen monikuntaliitoksessa perustettavalle yhdistymishallitukselle.
Ilmaisen tällä eriävällä mielipiteellä pettymykseni kunnanhallituksen nuivaan asennoitumiseen tasa-arvokysymyksissä, joka heijastuu nyt myös perinteisenä välttelytaktiikkana siirtää kannanotto muiden vastuulle. Vetoaminen vähäisiin resursseihin on irvokasta huomioiden, että Kiimingin kunnan pienituloinen väestö joutuu jo nyt valtapuolueiden läpiajaman tasapainoitusohjelman myötä kantamaan suhteettoman verojen- ja palvelujenmaksukorotusten taakan. Oiva esimerkki Kiimingin kunnan eriarvoistavista päätöksistä ilmenee myös siinä, että mm. terveydenhuollon palvelumaksujen korotukset kohdistuvat niihin, joilla niitä olisi vähiten varaa maksaa. Toisin sanoen, työttömät ja eläkeläiset, joilla ei ole työterveyshuoltoa, maksavat koronneet hinnat työssäkäyvien sijaan.
Kunnan vähävarsaisimmat
ovat lähinnä ikääntyneitä naisia. Kunnanhallituksen päätös myös osoittaa halveksuntaa tasa-arvolakia kohtaan, sillä sen soveltamisesta ja seuraamisesta kuntatasolla mm. tasa-arvotietoisuuden lisäämisen kautta peruskirjassa on kyse. Kunnanhallitus viestii siis ettei tasa-arvolakia tarvitse noudattaa lain hengen edellyttämällä tavalla sen paremmin lihavien kuin köyhien lehmien vuosien aikana. Tasa-arvolle ei löydy resursseja minään ajankohtana.
Erityisen valitettavana pidän sitä, ettei Kiimingin kunta ole mm. sivistyslautakunnassa esittämistäni toiveista huolimatta edelleenkään vaatinut alueen kouluja tekemään tasa-arvosuunnitelmaa nimenomaan opetuksen sukupuolistavista ja sukupuolittuneista käytännöistä, asenteista ja sisällöistä. Hyvää oppimisen polkua ei edistetä muuttamalla seinien paikkaa, vaan pureutumalla myös oppisisältöihin. Naisvaltaisten alojen työntekijät sekä pakkoyrittäjyyteen ja palkattomaan hoivatyöhön palvelujen alasajon myötä pakotetut naiset ovat nyt ryhmänä meneillään olevan uusliberalistisen kehityksen ensisijaiset maksumiehet ja taloussuhdanteen yleinen ”puskuriluokka.” Kunnat ovat matkineet yksityissektoria siirtäessään suhdanteiden menoja ja riskejä työntekijöille, mm. siivoojille, jotka on ulkoistettu ja usein pakotettu kantamaan yrittämisen riskit turvallisen kunnallisen palkkatyön sijaan. Monissa muissa asioissa kuten kodittomuudessa ja syrjäytymisessä, päihdeongelmissa ja väkivallassa miehet ovat vastaavasti erikoisessa avun ja tuen tarpeessa. Sukupuolineutraali ammatinvalinnan ohjaus ja toisaalta sukupuolisensitiivinen opetus ovat väkeviä keinoja murtaa kaukaa historiasta periytyviä asenteita ja ”itsestäänselvyyksiä”, jotka aiheuttavat turhaa ahdistusta niin tytöille kuin pojille. Koulujen huonekaluja on uudistettu ja korjattu summilla, joista pienikin osa riittäisi kunnollisen tasa-arvosuunnitelman tekoon. On siis kyse tahdon puutteesta, ei rahasta.
Peruskirjan allekirjoittaminen olisi jo symbolisena tekona viestittänyt, että kunnan arvot yhdenvertaisuudesta ja asiakaslähtöisyydestä ovat muuta kuin imagonluontia ja tyhjää brändäystä.
Ilmeisesti ”asiakaslähtöisyydellä,” ”elinvoimalla” ja ”valinnan vapaudella” kunnan strategia- ja arvoluonnoksessa viitataan lähinnä kunnan ostovoimaisiin ja jo ennestään hyvin toimeentuleviin ryhmiin. Kun tasa-arvon toteutumista ei suostuta seuraamaan niillä toimenpiteillä, joista olen kuntien tasa-arvo-oppaallani tiedottanut kunnanhallituksenkin jäsenille, tämä eriarvoisuus voidaan pitää näkymättömissä. On surullista todeta, että kunnanhallituksen jäsenet allekirjoittanutta lukuunottamatta pitävät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta näin mitättömänä asiana. Minkälaista vastuunkantoa se on kuntalaisten oikeuksista?
Kaarina Kailo, kunnanhallituksen jäsen ja Oulun alueen NYTKIS ry:n (Naisjärjestöt yhteistyössä) puheenjohtaja
