Kaarina Kailo :: kansalaissivut - vasemmistoliitto -logo


Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

ALOITE:

Palvelusetelin käyttöönoton vaikutukset palvelujen tasoon, kustannuksiin ja tasavertaisuuteen

Oulussa on otettu käyttöön palveluseteli kuntalaisten valinnanvapauden lisäämiseksi. Palvelusetelin käyttöä pidetään jokseenkin itsestään selvänä ja toivottavana asiana. Kuitenkaan valtuustolla tai oululaisilla ei ole tietoa siitä, mitkä ovat setelin käyttöönoton tulokset tai palvelusetelijärjestelmän vaikutukset palvelujen tasoon, taloudellisuuteen, kustannuksiin ja palvelun tarvitsijoiden tasavertaisuuteen.

Jo nyt palvelusetelin ottavilla ja vähän enemmän itse maksavilla on paremmat mahdollisuudet päästä yksityisten palveluiden piiriin kuin niillä, jotka esim. odottavat kaupungin järjestämää paikkaa tai käyttävät julkisia palveluja. Jos ja kun ostopalveluja siirretään jatkuvasti palvelusetelijärjestelmään, ollaanko riittävän tietoisia sen taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista? Ylläpidetäänkö esimerkiksi kaupungin omia vanhusten hoivapaikkoja sulkemalla palveluasuntojonoa?

Ehdotan, että

  1. valtuustolle tehdään tarkka selvitys siitä, miten mm. kotihoidon- , omaishoidon- , tehostetun palveluasumisen- sekä siivouspalvelun palvelusetelijärjestelmän maksut muuttuvat eri tuloryhmissä tai kunnan taloudessa, jos suositaan ostopalveluja kaupungin itse tuottaman palvelun sijaan
  2. Miten suuret tulot palvelun käyttäjällä pitää olla, jotta hän pystyy hankkimaan palvelunsa setelillä esimerkiksi vanhusten palveluasumisessa ja muissa kohteissa joissa palveluseteliä sovelletaan tai kaavaillaan sovellettavaksi?
  3. Miten kaupunki varautuu siihen, että palvelun tuottaja ei pysty jatkamaa toimintaa kysynnän vähäisyyden tai kustannusten nousun takia?
  4. Onko riski, että yksityiset palveluntuottajat romuttavat veropohjaa mm. joidenkin yritysten harjoittaman verosuunnittelun ja veroparatiisitoiminnan myötä, joka ei tapahdu kun palvelut tuotetaan kaupungin omana palveluna.

Kaarina Kailo, 1.9.2014

--> KAUPUNGIN VASTAUS ALOITTEESEEN


| web - werkonkutoja| e-mail jukka.karkkainen(ät)werkonkutoja.net |