Ko. kirjoitus on tehty v. 2009 kunnanhallitusten yhteisseminaarin jälkeen.
Se on osoitettu kunnanhallitusten jäsenille, jotka kyseenalaistivat
sukupuolen merkityksen työelämä- kysymyksissä
Naistyöllisyyden ja naisyrittäjyyden tulevaisuudesta
Työelämän tasa-arvo merkitsee naisten ja miesten yhtäläisiä
mahdollisuuksia toteuttaa itseään, ilmaista omia lahjojaan ja
kykyjään työelämässä. Vielä syvällisemmin,
se merkitsee kuitenkin myös ennen kaikkea riittävää
toimeentuloa. Tällöin ei riitä, että naisten asemaa
esimerkiksi arvioidaan vain tilastollisin menetelmin, tarkastelemalla
esimerkiksi miesten ja naisten palkkojen historiallista ja nykyistä
kehitystä/eroja, sukupuolten osuutta työvoimasta, selvittämällä
työllisyyttä ja työttömyyttä, naisten määrää
johtotehtävissä tai vaikka ammattien sukupuolen mukaista eriytymistä.
Lasikatto johon naiset törmäävät ei ole vain seurausta
miesvaltaisten alojen valta-asetelmista, hyvä veli-verkostoista tai
ns. vertikaalisesta ja horisontaalisesta syrjinnästä. Se on
myös psykologinen, korvien välissä. Jo pienestä tyttöjä
ja poikia kasvatetaan eri tavoin ja eri rooleihin. Vaikka yksittäiset
naiset ja miehet voivat neuvotella itsensä ulos yhteiskunnan odotuksista,
sosialisaatiolla on merkitystä sukupuolen mukaan jakautuvaan ja eriytyvään
ammatinvalintaan ja jopa arvoihin sekä maailmankuvaan. Pikku-Luciat
kasvavat uhrautumaan ja samaistumaan tietyntasoiseen marttyyrin rooliin
samaan aikaan kun tiernapojat oppivat saamaan esiintymisestään
tietäjinä ja viisaina miehinä tienestiä. Työelämän
epäsymmetrioita ei siis muuteta vain politiikalla vaan myös
asennemuutoksilla ja kasvatuksella, ammatinvalinnalla ja muulla ohjauksella.
Työelämän muutostrendien taustalla on ennen muuta globaalitalouteen
liittyviä tekijöitä kuten kansainvälisen kilpailun
kiristyminen, uuden tietotekniikan vaikutukset kaikilla talouden sektoreilla
ja ns. rakennesopeuttaminen, hyvinvointivaltion julkisten palvelujen kyseenalaistaminen,
ulkoistamiset ja yksityistämistrendi. Trendit ilmenevät tuottavuus-
ja tehokkuusajattelun lisääntymisenä ja erilaisten jouston
muotojen sovellutuksina.
Tuottavuus- ja joustavuusmallit toimivat näennäisen sukupuolineutraaleina
välineinä, kuitenkin miehisiä kilpailun ja tehokkuuden
ideaaleja noudattaen. Tällöin seuraukset voivat erityisesti
naisten kannalta olla kielteisiä: työmarkkinoilla pääasiassa
naiset joutuvat määrällisen jouston kohteeksi, mitä
ilmentävät muun muassa määräaikaiset työsuhteet,
osa-aikatyö ja työttömyys, ns. prekarisaatio. Toisaalta
kun organisaatiotasolla yksilöllinen kilpailu ja tuottavuustavoitteet
korostavat määrällisiä suoritteita, naisille tyypillisiä
töitä hoiva-, ihmissuhde- ja asiantuntija-ammateissa aliarvioidaan
(Eräsaari 2006). Niissähän pääpaino on työn
laadullisissa piirteissä, joita on vaikea mitata. Strategioihin liittyy
myös paineita siirtää työehdoista sopimista yksilöllisemmälle
tasolle, jolloin naisten lähtökohdat ovat keskimääräisesti
huonommat, koska heidän asemansa on alisteisempi ja neuvotteluvoimansa
heikompi kuin miesten (Lehto 1999, 107). Liukuvat palkkaerät heikentävät
tutkitusti naisten tuloja ja palkkauksen ehtoja (asenteet, sosialisaatio,
arvot). Tulospalkkaus onkin jo heikentänyt mm. Akavan tilastojen
mukaan naisten palkkoja. Määräaikaiset työsuhteet,
mm. pätkätyöt, ovat lisäksi naisilla selvästi
yleisempiä kuin miehillä. Nykyistä työelämää
kuvaavat termit "halkaistu työ" (Suoranta 2010), silppu-,
pätkä-, ja määräaikaistyö. Niin miehillä
kuin naisilla epätyypilliset työsuhteet ovat kasvaneet 90-luvulla,
mutta naispalkansaajista mm. v. l999 21 prosenttia ja miespalkansaajista
14 prosenttia oli työsuhteessa, joka oli sovittu vain määräaikaiseksi.
Kehitys on vain vahvistunut.
NAISYRITTÄJYYS
Naisyrittäjyyttä kuten yleensä kaikenlaista yrittäjyyttä
on viime vuosikymmeninä edistetty eri toimenpideohjelmin ja EU-rahoitteisin
hankkein. Esimerkiksi työministeriö on asettanut naisyrittäjyyden
edistämistyöryhmän joka laatii mm. ehdotuksia aiheen tiimoilta
(TEM 2010). EU- linjausten mukaisesti naisille on tarjottu tätä
toimeentulomallia palkkatyötä parempana mahdollisuutena esimerkiksi
perheen ja työn yhteensovittamisessa. Työministeriö olisi
tuskin toiminut näin, elleivät monet työelämän
ja globaalitalouden tutkimukset olisi antaneet aihetta huoleen naistyöllisyyden
tulevaisuudesta. Kuitenkin jopa naisyrittäjät usein väittävät,
että huoli on turha, etteivät he kaipaa "holhousta"
tai erityiskohtelua, vaan pärjäävät siinä missä
muutkin.
Pahimmillaan asian esiin nostaminen esimerkiksi kuntaseminaareissa herättää
suoranaista närkästystä: erityistuki ja -työryhmät
nähdään epätasa-arvoisina ja mikä vielä
pahempaa, vetoaminen lukemattomiin naisyrittäjien erityisongelmia
valaiseviin tutkimukseen johtaa irrationaalisiin vastaväitteisiin.
Kuinka usein kuulee, ettei naistutkijoiden tutkimuksiin voi luottaa, että
ne ovat jostain sukupuolittuneesta syystä epäluotettavia ja
"poliittisesti" tarkoitushakuisia, vaikka samaa jo maalaisjärjen
mukaan voi väittää mistä tahansa tutkimuksesta. Esim.
Kalevan alakerrassa on kerrottu siitä, kuinka epätieteellistä
mm. taloustiede on lähtöoletuksiltaan ja metodologisilta oletuksiltaan;
matemaattiset mittarit ja kvalitatiiviset mallit eivät sovellu monimutkaisten
yhteiskunnallisten ilmiöiden arvioimiseen ja ennakointiin ilman laadullisten
tekijöiden kontekstuaalista huomioimista. Taloustieteet ovatkin systemaattisesti
jättäneet naisten uusintamistyön ja hoivatyön tuottavuuden
arvioimatta luonnollistaessaan sen "naiseuteen" kuuluvaksi.
Miksi, todellakin, koneen voitelemisesta ja kunnossapidosta maksetaan
huomattavasti enemmän kuin esim. lapsen tai vanhuksen hoidosta!
Hyvää eli luotettavaa tutkimusta aiheesta kuin aiheesta syntyy
vain jatkuvan kriittisen dialogin, palautejärjestelmän, itse-refleksion
ja ideologisten taustavaikuttimien esiin nostamisen kautta. Ei ole mitään
tieteellistä näyttöä, että naiset olisivat sukupuolensa
nojalla sen subjektiivisempia kuin itseään objektiivisuuden
perusnormina pitävien valtavirran miesten tutkimus. Vähemmistöasemassa
toimivien tutkijoiden tietoa saamelaisista maahanmuuttajiin arvioidaan
kuitenkin yhä tänään epäluuloisemmin kuin muita.
Kyse on puhtaasta vallankäytöstä sellaisia tutkimustuloksia
kohtaan, jotka eivät joitain tahoja miellytä. Naisten tuottamaa
tietoa vähätellään, mm. koska hyväksikäytön
tiedostaminen vaikeuttaa naisten säilyttämistä talouden
nöyränä puskuri-kastina. Naistyön leimaaminen tuottamattomaksi
edistää suoraan miesvaltaisten alojen "tuottavuutta"
heikentäessään naisten neuvotteluvoimaa ja oman työnsä
arvostusta.
Maakuntastrategioiden ja muiden suunnittelu-asiakirjojen, monikuntaliitos-strategioiden
laatijat mukaan lukien, tulisi kuitenkin hyödyntää rohkeasti
ja ennakkoluulottomasti kaikkea tutkimustietoa, sillä eri alojen
rahoitushan määräytyy aina joidenkin oletusten pohjalle.
On vastuutonta jättää arvioimatta meneillään
olevien rakennemuutosten ja mittavien alueuudistusten vaikutukset naisiin,
jotka edustavat 5l prosenttia väestöstä. Jo nyt on todettu,
että pohjoisia alueita vaivaa naisten maaltapako ja muutto työn
perässä etelään. Tämä ei lisää
Oulun alueenkaan kilpailukykyä, joten on kyse muustakin kuin tasa-arvosta.
SUKUPUOLEN ILMISELVÄ RAKENTEELLINEN MERKITYS
Väite, ettei sukupuolella olisi merkitystä on kestämätön
ja naivi jo huomioidessamme vanhemmuuden sosiaaliset kustannukset, naisten
suuremman huolenpitovastuun, kysymykset kotityön eläkekertymästä
ja niiden yrittäjänaisten haasteet, jotka ovat yksinhuoltajia
ja joilla on huollettavia lapsia. Yhden työntekijän yrityksissä
esimerkiksi ostoskeskusten vaatimus 7-päiväisestä aukiolosta
voi olla kuolinisku. Lisäksi päivähoitoa ei ole järjestetty
huomioimaan tällaista viikonlopputarvetta.
Mm. tamperelaisen tutkijan, Virpi Honkasen (2010) mukaan empiiristen havaintojen
perusteella naisyrittäjien asema on huomattavasti monimutkaisempi,
kuin mitä useissa naisyrittäjyyden edistämisen keskusteluissa
on annettu ymmärtää. Korkeakoulutettujen naisten yrittäjyyden
kannalta ongelmallisinta on se, että yrittäjyys voi tarkoittaa
jopa heikompaa työn tekemisen asemaa verrattuna palkkatyöntekijänaisiin.
Varsin yleisesti tunnettu asia tutkijapiireissä on se, että
miehet ansaitsevat työmarkkinoilla paremmin kuin naiset. Pohjoismaissa
on alettu korostaa lopputuloksen tasa-arvon sijaan tasa-arvoisten mahdollisuuksien
politiikkaa, eikä olekaan ihme, että arvioidut erot miesten
ja naisten palkoissa ovat keskimääräistä suuremmat
verrattuna moniin muihin maihin. Honkanen tutki "yrittäjäksi
ryhtyneiden korkeakoulutettujen työssä menestymistä viidessä
Euroopan maassa" (Italia, Saksa, Hollanti, Suomi ja Norja). Hän
tuli tulokseen, että verrattaessa ansiotasoja ammattiaseman ja sukupuolen
mukaan, yrittäjänaiset ansaitsevat heikoiten verrattuna palkkatyöntekijänaisiin
sekä vastaavissa asemissa oleviin miehiin muutamia poikkeuksia lukuun
ottamatta. Lisäksi yrittäjien ansioissa oli enemmän hajontaa
kuin palkkatyöntekijöiden ansioissa. Verrattuna sekä yrittävien
miesten ja naisten että palkkatyössä olevien miesten ja
naisten ansiotasoa, yrittäjämiesten ja yrittäjänaisten
ansioissa on jopa enemmän eroa kuin palkkatyössä olevien
miesten ja naisten ansioiden eroissa.
Naisyrittäjyyteen voidaan liittää muitakin "haasteita."
Naisyrittäjien työhyvinvointia kartoittaneen selvityksen mukaan
epätasa-arvoinen kohtelu sukupuoleen liittyen oli yhtä yleistä
naisyrittäjillä kuin muilla työssäkäyvillä
naisilla (Palmgren, Kaleva, Jalonen & Tuomi 2010). Myös Euroopan
komissiossa on havaittu ja huomautettu, että yrittäjänaisilla
on aivan omanlaisiaan ongelmia työmarkkinoilla. Syihin lukeutuvat
väärän yrittäjyyden alan valitseminen, informaation
ja sosiaalisten verkostojen puuttuminen, syrjintä sekä vaikeudet
työn ja perheen yhdistämisessä (European Commission 2007.)
Miesten ja naisten yrittäjyyteen liittyy lisäksi sitkeitä
harhakäsityksiä kuten alan pitäminen liian "miehisenä"
joissakin maissa. OECD:n tilaston mukaan Belgiassa ja Turkissa naisten
osuus yrittäjinä on miehiä korkeampi. Lisäksi useissa
maissa yhtä suuri osuus naisista kuin miehistä on työllistänyt
itsensä.
NAISYRITTÄJYYS SUOMESSA
Suomessa naisyrittäjien vähäisyyttä on pidetty ongelmana.
Itsensä työllistäneiden miesten osuus oli 16,8 % vuonna
2007, lähes OECD maiden keskitasoa. Itsensä työllistäneiden
naisten osuus oli vastaavasti 8,2 %, eli huomattavasti alle OECD:n maiden
keskitason (OECD 2009.) Tervo ja Haapanen (2007) selittävät
naisyrittäjyyden vähäisyyttä naisten erilaisella käyttäytymisellä.
Tutkijoiden mukaan odotetuilla tuloilla ei ole sellaista merkitystä
yrittäjyysvalinnoissa naisille kuin miehille: naisille muut kuin
rahalliset motiivit ovat tärkeitä. Naisten vähäinen
yrittäjyys ja yrittäjänä menestymättömyys
selittyisikin näin naisiin liitetyillä ominaisuuksilla, ei välttämättä
työmarkkinoihin liittyvillä tekijöillä.
Feministinen taloustiede on 1960-luvulta lähtien kyseenalaistanut
taloustieteen kuvitellun sukupuolineutraaliuden ja tuonut esiin, kuinka
taloustiede asettaa miesten kokemukset ensisijaisiksi muiden ihmisryhmien
kokemuksiin nähden ja sulkee siten ulkopuolelleen naisten, samoin
kuin monien vähemmistöjen kokemukset ja kontribuutiot. Tilastokeskuksen
viimeisimmän (2007) tutkimustiedon mukaan kaikista yrittäjistä
valtaosa oli miehiä, naisia vajaa kolmannes. Työnantajayrittäjistä
vain vajaa neljännes oli naisia ja yksinyrittäjistä 39
prosenttia. Lyhytaikaiset työsuhteet ovat lisääntyneet
Suomessa 1990-luvun laman aikana erityisesti julkisella sektorilla. Suurin
osa (yli 70%) uusista sosiaali- ja terveyspalvelujen yrittäjistä
on nykyisin naisia, jotka ovat aiemmin toimineet julkisen sektorin työntekijänä
ja joko jättäneet eläkeviran perustaakseen yrityksen, olleet
piilotyöttöminä samassa kunnassa tai pätkätöissä
saamatta pysyvää virkaa (Kovalainen 2001). Julkisen sektorin
ja sukupuolisopimuksen muutoksia ovat siis palkkatyön korvautuminen
pakkoyrittäjyydellä. Useimmat naisyrittäjät ovat kuitenkin
pienyrittäjiä, joiden saamat tuet eivät ole mitenkään
verrattavissa jättiketjujen tukiaisiin. Päinvastoin, kuntien
kilpailuttaessa palvelujaan, monikansalliset suuryritykset päihittävät
heidät mennen tullen. Vuonna 2005 naisten osuus oli toiseksi suurin
terveydenhuollon asiantuntijoista (87,1 %), palvelu- ja suojelu- ja hoitotyöntekijöistä
(82,6 %). SOTE-, koulutus- ja hoiva-alat ovat siis vahvasti naisia työllistäviä
palveluja, joilla käyttöönotetut henkilökunnan supistukset,
lomautukset, ulkoistamiset ja virkojen jäädytykset sekä
valtion tuottavuusohjelma edustavat sukupuolittunutta työelämän
rakennemuutosta. Kuntasektorilta leikattiin työpäivinä
mitaten l4% työvoimasta l991-94, ja vuonna l997 alle 35-vuotiaiden
osuus kuntasektorilla oli 24 %, yksityisellä 37 %. Kun verovaroja
siis suunnataan luottokriisinkin hetkellä ensisijaisesti naisvaltaisten
alojen sijaan rakentamiseen, tieinvestointeihin ja yrityksiin, on kiistämätöntä,
että naisaloja ja naisia kohdellaan niin korkea- kuin matalasuhdanteiden
puskureina. Ei siis ihme, että globalisaatiotutkimuksissa on yleistynyt
käsite "köyhyyden naisistuminen sekä vallan miehistyminen."
Näin siitäkin huolimatta, että myös etuoikeutettuja
naisia lukeutuu siihen matalapalkkatyövoimaa hyväkseenkäyttävään
eliittiin, joka on vastuussa eriarvoisuuden monialaisesta kasvusta. Yrityssosialismin
väitetään tihkuvan vaurautena alaspäin myös köyhille
ja pienituloisille. Nyt kun edessä on vuoden l930 jättilaman
uusinta suuremmassa mittakaavassa kuin koskaan, on syytä tiedostaa
sen moninkertaiset vaikutukset yksinhuoltaja- ja muihin naisiin niin yliriistetyissä
"kehitysmaissa" kuin tuottavuusharhan ja keinottelun teollisiin
länsimaihin. Naisia on yli puolet ihmiskunnasta. Kyse ei saa olla
enää siitä, miten he voivat edistää yritysmaailman
kilpailukykyä vaan kuinka voimme korvata uusliberalistisen talouskokeilun
ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden yhteiskuntavisioilla.
Suomessa mahdollisuuksien tasa-arvo sukupuolten välillä on toteutunut
koulutuksessa, muttei silti ole johtanut tasa-arvoon johtoasemissa (ks.
Kivinen, Hedman & Kaipainen 2007). Se, mihin naisyrittäjyyden
edistämisessä pitäisi kiinnittää huomiota, on
työmarkkinoiden luonne sekä siellä vallitseva sukupuolijärjestelmä.
Sukupuolijärjestelmään liittyvät konseptit jakavat
työmarkkinat erilaisiksi työmarkkinoiden osa-alueiksi. Tämä
näkyy siinä, että työmarkkinat ovat jakaantuneet kahtia
sukupuolen mukaan sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti.
Myös yritystoiminta eriytyy sukupuolen mukaan voimakkaasti naisenemmistöisiin
ja miesenemmistöisiin toimialoihin. Anne Kovalainen (2003) kiteyttää
2000-luvun alun yrittäjyyden heijastelevan talouden varsin pysyviä
sukupuolijakoja sekä naisten ja miesten erilaisia koulutustaustoja.
Naisyrittäjät kohtaavat työmarkkinoilla vähintään
vastaavia ongelmia kuin palkkatyönaisetkin. Tulevaisuuden ongelmia
naisyrittäjyydessä ja sen edistämisessä ovat erityisesti
seuraavat aiheet, joihin siis tulisi kiinnittää huomiota:
- Koulutustaso ja -ala määrittävät myös yrittäjien
työhön sijoittumismahdollisuuksia sekä työmarkkinoilla
menestymistä. Miehet ja naiset valikoituvat edelleen jossain määrin
eri koulutusaloille.
- Miehet ja naiset valikoituvat eri yrittäjyyden aloille.
- Miehet ja naiset saavat koulutuksestaan erilaisen tuoton myös
saman koulutustason ja alan sisällä, myös yrittäjinä.
Jos nainen valitsee perinteisesti miesvaltaisemman uran, hän voi
saavuttaa paremman aseman verrattuna naisiin, mutta ansaitsee heikommin
kuin samalla alalla työskentelevä mies. Toisin sanoen työmarkkinat
suosivat miehiä.
Miesten ammatit ovat paremmin palkattuja kuin samantasoisen koulutuksen
vaatimat naisten ammatit. Samanlaisuuden tavoittelussa haluttiin suomalaisessa
tutkimuksessa osoittaa, miten naisten asema on huonompi miehiin verrattuna
esimerkiksi palkkauksessa, uralla etenemisessä tai johtaja-asemien
jakautumisessa. Tavoitteena oli tukea naisia saamaan yhtä hyvä
asema kuin miehillä oli. Miesten asemaa siis pidettiin mittana ja
tavoittelemisen arvoisena. Keskeisenä ongelmana palkkaeroissa katsottiin
olevan, että naisten ja miesten ammatit olivat voimakkaasti eriytyneet.
Siksi palkkaerojen poistamiseksi ajettiin ammattien eriytyneisyyden purkamista.
Tavoite kohtasi kuitenkin huomattavia vaikeuksia. Eriytyneisyys vain kasvoi
ja sitä vauhditti erityisesti hyvinvointipalvelujen kasvun aika,
jolloin naisille tyypilliset työalat vetivät väkeä
työelämään. (Lehto 1999, 102)
Naiskeskeinen ja naiserityisyyttä korostava orientaatio naisliikkeessä
ja - tutkimuksessa muutti selkeästi ajattelutapaa myös palkkapolitiikassa:
alettiin vaatia samaa palkkaa samanarvoisesta työstä. Toisin
sanoen tasa-arvoa ei tavoiteltu enää sopeuttamalla naisia miesten
normin mukaiseen palkkajärjestelmään. Pikemminkin katsottiin
ongelman olevan siinä, että ne työt, joita naiset yleisimmin
ja myös mielellään tekivät, olivat aliarvostettuja
palkkaukseltaan. Avuksi on otettu erilaisia työnarviointijärjestelmiä.
Vaikeutena niissäkin on ollut, miten saada valtaa määritellä
kriteereitä, joilla työtä arvioidaan, miten erityisesti
naisille tyypilliset työn piirteet saavat painoarvoa. Leena Eräsaaren
tutkimusten mukaan suuntaus on se, että esim. naisvaltaisilla hoiva-
ja opetusaloilla ei mitatakaan olennaisinta (läsnäoloa, välittämistä,
tuen antamista, yksilöllisten tarpeiden huomioimista), vaan kustannusperusteista
tuottavuutta ja tehokkuutta, joka ei voi olla alojen toiminnan ydin. Tämä
on vain yksi monista esimerkeistä sen suhteen, että työllä
on sukupuoli, mittareilla sukupuolistavia vaikutuksia ja työelämän
muutoksilla seurauksia, joihin päättäjien tulisi vastuullisuuden
pohjalta tutustua ja ottaa asiantuntevasti kantaa.
Naisten tai naisvaltaisista aloista tuotetun tiedon leimaaminen epäluotettavaksi
tai poliittiseksi on itsessään sukupuolittunutta politiikkaa,
sillä kirkon ja kasvatuksen seurauksena niin miesten kuin naisten
on todettu luottavan enemmän mies- kuin naisauktoriteetteihin, järjenvastaisesti.
Löytyyhän molempien sukupuolten joukosta suurta hajontaa kaikenlaisissa
ominaisuuksissa. Vai onko nainen jo sukupuolensa nojalla epäluotettava
tiedon tuottaja? Kuka voi uskoa sitä ilman että on kyse alitajunnassa
laahaavista asenteista, jotka ovat muovautuneet historian saatossa, miesten
toimittua johtoasemassa lähes kaikilla yhteiskunnan aloilla. Kyse
onkin vallasta. Myös Lähi-Idän maissa kolmen naisen todistusta
vastaa yhden miehen todistus. Se kertoo vallankäytöstä
ja suhtautumisesta naiseen alisteisena ryhmänä. Se ei kerro
mitään biologiasta.
TÄSSÄ KUNTALIITON VASTAUS KOSKIEN SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA
http://www.kunnat.net/attachment.asp?path=1;29;348;14533;108628
Lainaus siitä:
"Kun tarkastellaan kuntaliitosten vaikutuksia henkilöstöön,
on todettu, että suurimmat toimenkuviin liittyvät muutokset
kohdistuvat hallinto- ja taloushenkilöstöön. Näillä
toimialoilla naisten osuus on suuri. Fuusiot voivat vaikuttaa niin, että
hallinto keskitetään yhteen toimipisteeseen, mikä merkitsee
usein työmatkojen pidentymistä. Näin ollen työn ja
perheen vaatimusten yhteensovittaminen voi muodostua ongelmalliseksi.
Tämä voi koskea myös muuta henkilöstöä."
Tämä kirjoitus on vastineeni Oulussa pidettyyn kuntien kunnanhallitusten
seminaariin, jossa nostin esiin naisten työelämän kysymykset.
Sain vastaani protestien ryöpyn kun Oulun elinkeinojohtajan mukaan
sukupuolella ei ole merkitystä, ja kun monet naisetkin kiistivät
kokeneensa mitään syrjintää. Suretti että päättäjillä
on tällaisia asenteita, silkkaa tietämättömyyttä.
En tiedä toimittiko konsultti, joka veti seminaarin tätä
tekstiä osanottajille. Lähetin sen eteenpäin toimitettavaksi,
koska suivaannuin kunnanhallitusten edustajien asenteellisuudesta koskien
naistutkijoita. Oli selvää, että enemmistön mielestä
on kyse vain "feministipropagandasta". Itsekin kai sitten edustin
sitä, kun viittasin tutkimustuloksiin, joita me naiset olemme tuottaneet.
Lähteet
European Commission 2007. European Network to Promote
Women's Entrepreneurship (WES ). Activities Report 2006. European Commission.
Honkanen<, V. Yrittäjäksi ryhtyneiden korkeakoulutettujen
työssä menestyminen viidessä Euroopan maassa. Painatusluvan
saaneen väitöskirjan käsikirjoitus.
Kailo, Kaarina & Vuokko Jarva, toim. Sukupuolten tulevaisuus. Futura
3/2010. Suomen tulevaisuuden seuran tieteellinen julkaisu.
Kailo, Kaarina. Irti talousväkivallasta. 2007. Hakapaino, Helsinki.
Kailo, Kaarina, Vappu Sunnari ja Heli Vuori. Tasa-arvon haasteita lokaalin
ja globaalin rajapinnoilla. ESR/EU, WomanIT hanke. Oulun yliopisto. 2006.
Kivinen, O., Hedman, J. & Kaipainen, P. 2007. From Elite to Mass Higher
Education. Educational Expansion, Equality of Opportunity and Returns
to University Education. Acta Sociologica 50 (3), 231-237.
Kovalainen, A. 2003. Yrittäjyyden sukupuolen mukaiset jaot 2000-luvulla.
Hyvinvointikatsaus. Teema: Tasa-arvo: naiset johdossa. Tilastollinen aikakauslehti
4, 25-30.
OECD 2009. Factbook 2009: Economic, Environmental and Social Statistics.
Paris: OECD.
Palmgren, P., Kaleva, S., Jalonen, P. & Tuomi, K. 2010. Naisyrittäjien
työhyvinvointi. Työ- ja elinkeinominsteriön julkaisuja.
Työ ja yrittäjyys 5/2010.Støren, L.A. & Arnesen,
C.Å. 2007. Winners and Losers. In: J. Allen & R. van der Velden
(ed.): The Flexible Professional in the Knowledge Society: General Results
of the REFLEX Project. Research Centre for Education and the Labour Market.
Maastricht University, 221-266.
TEM 2010. MoniNainen ja Uudistuva Naisyrittäjyys - Naisyrittäjyyden
edistämistyöryhmän loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön
julkaisuja 4/2010.
Tervo, H. & Haapanen, M. 2007. Miksi naisia on vain vähän
yrittäjinä? Kansantaloudellinen aikakauskirja 1(103), 28-43.
Lähteitä: Vaaka vaaterissa. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2006.
Tilastokeskus 2007, 36-37.
--
|