Etusivu

Henkilökuva

Kirjoituksia,
Puheita ja
Kirjoja

Eko-sosiaalinen
taide

Yhteystiedot

Linkit

 


BLOGI


spacer-kuva


Yläkuva:  Kaarina Kailo Kaarina Kailo - kuvassa

Ko. kirjoitus on tehty v. 2009 kunnanhallitusten yhteisseminaarin jälkeen. Se on osoitettu kunnanhallitusten jäsenille, jotka kyseenalaistivat sukupuolen merkityksen työelämä- kysymyksissä

Naistyöllisyyden ja naisyrittäjyyden tulevaisuudesta

Työelämän tasa-arvo merkitsee naisten ja miesten yhtäläisiä mahdollisuuksia toteuttaa itseään, ilmaista omia lahjojaan ja kykyjään työelämässä. Vielä syvällisemmin, se merkitsee kuitenkin myös ennen kaikkea riittävää toimeentuloa. Tällöin ei riitä, että naisten asemaa esimerkiksi arvioidaan vain tilastollisin menetelmin, tarkastelemalla esimerkiksi miesten ja naisten palkkojen historiallista ja nykyistä kehitystä/eroja, sukupuolten osuutta työvoimasta, selvittämällä työllisyyttä ja työttömyyttä, naisten määrää johtotehtävissä tai vaikka ammattien sukupuolen mukaista eriytymistä. Lasikatto johon naiset törmäävät ei ole vain seurausta miesvaltaisten alojen valta-asetelmista, hyvä veli-verkostoista tai ns. vertikaalisesta ja horisontaalisesta syrjinnästä. Se on myös psykologinen, korvien välissä. Jo pienestä tyttöjä ja poikia kasvatetaan eri tavoin ja eri rooleihin. Vaikka yksittäiset naiset ja miehet voivat neuvotella itsensä ulos yhteiskunnan odotuksista, sosialisaatiolla on merkitystä sukupuolen mukaan jakautuvaan ja eriytyvään ammatinvalintaan ja jopa arvoihin sekä maailmankuvaan. Pikku-Luciat kasvavat uhrautumaan ja samaistumaan tietyntasoiseen marttyyrin rooliin samaan aikaan kun tiernapojat oppivat saamaan esiintymisestään tietäjinä ja viisaina miehinä tienestiä. Työelämän epäsymmetrioita ei siis muuteta vain politiikalla vaan myös asennemuutoksilla ja kasvatuksella, ammatinvalinnalla ja muulla ohjauksella.

Työelämän muutostrendien taustalla on ennen muuta globaalitalouteen liittyviä tekijöitä kuten kansainvälisen kilpailun kiristyminen, uuden tietotekniikan vaikutukset kaikilla talouden sektoreilla ja ns. rakennesopeuttaminen, hyvinvointivaltion julkisten palvelujen kyseenalaistaminen, ulkoistamiset ja yksityistämistrendi. Trendit ilmenevät tuottavuus- ja tehokkuusajattelun lisääntymisenä ja erilaisten jouston muotojen sovellutuksina.

Tuottavuus- ja joustavuusmallit toimivat näennäisen sukupuolineutraaleina välineinä, kuitenkin miehisiä kilpailun ja tehokkuuden ideaaleja noudattaen. Tällöin seuraukset voivat erityisesti naisten kannalta olla kielteisiä: työmarkkinoilla pääasiassa naiset joutuvat määrällisen jouston kohteeksi, mitä ilmentävät muun muassa määräaikaiset työsuhteet, osa-aikatyö ja työttömyys, ns. prekarisaatio. Toisaalta kun organisaatiotasolla yksilöllinen kilpailu ja tuottavuustavoitteet korostavat määrällisiä suoritteita, naisille tyypillisiä töitä hoiva-, ihmissuhde- ja asiantuntija-ammateissa aliarvioidaan (Eräsaari 2006). Niissähän pääpaino on työn laadullisissa piirteissä, joita on vaikea mitata. Strategioihin liittyy myös paineita siirtää työehdoista sopimista yksilöllisemmälle tasolle, jolloin naisten lähtökohdat ovat keskimääräisesti huonommat, koska heidän asemansa on alisteisempi ja neuvotteluvoimansa heikompi kuin miesten (Lehto 1999, 107). Liukuvat palkkaerät heikentävät tutkitusti naisten tuloja ja palkkauksen ehtoja (asenteet, sosialisaatio, arvot). Tulospalkkaus onkin jo heikentänyt mm. Akavan tilastojen mukaan naisten palkkoja. Määräaikaiset työsuhteet, mm. pätkätyöt, ovat lisäksi naisilla selvästi yleisempiä kuin miehillä. Nykyistä työelämää kuvaavat termit "halkaistu työ" (Suoranta 2010), silppu-, pätkä-, ja määräaikaistyö. Niin miehillä kuin naisilla epätyypilliset työsuhteet ovat kasvaneet 90-luvulla, mutta naispalkansaajista mm. v. l999 21 prosenttia ja miespalkansaajista 14 prosenttia oli työsuhteessa, joka oli sovittu vain määräaikaiseksi. Kehitys on vain vahvistunut.

NAISYRITTÄJYYS

Naisyrittäjyyttä kuten yleensä kaikenlaista yrittäjyyttä on viime vuosikymmeninä edistetty eri toimenpideohjelmin ja EU-rahoitteisin hankkein. Esimerkiksi työministeriö on asettanut naisyrittäjyyden edistämistyöryhmän joka laatii mm. ehdotuksia aiheen tiimoilta (TEM 2010). EU- linjausten mukaisesti naisille on tarjottu tätä toimeentulomallia palkkatyötä parempana mahdollisuutena esimerkiksi perheen ja työn yhteensovittamisessa. Työministeriö olisi tuskin toiminut näin, elleivät monet työelämän ja globaalitalouden tutkimukset olisi antaneet aihetta huoleen naistyöllisyyden tulevaisuudesta. Kuitenkin jopa naisyrittäjät usein väittävät, että huoli on turha, etteivät he kaipaa "holhousta" tai erityiskohtelua, vaan pärjäävät siinä missä muutkin.

Pahimmillaan asian esiin nostaminen esimerkiksi kuntaseminaareissa herättää suoranaista närkästystä: erityistuki ja -työryhmät nähdään epätasa-arvoisina ja mikä vielä pahempaa, vetoaminen lukemattomiin naisyrittäjien erityisongelmia valaiseviin tutkimukseen johtaa irrationaalisiin vastaväitteisiin. Kuinka usein kuulee, ettei naistutkijoiden tutkimuksiin voi luottaa, että ne ovat jostain sukupuolittuneesta syystä epäluotettavia ja "poliittisesti" tarkoitushakuisia, vaikka samaa jo maalaisjärjen mukaan voi väittää mistä tahansa tutkimuksesta. Esim. Kalevan alakerrassa on kerrottu siitä, kuinka epätieteellistä mm. taloustiede on lähtöoletuksiltaan ja metodologisilta oletuksiltaan; matemaattiset mittarit ja kvalitatiiviset mallit eivät sovellu monimutkaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden arvioimiseen ja ennakointiin ilman laadullisten tekijöiden kontekstuaalista huomioimista. Taloustieteet ovatkin systemaattisesti jättäneet naisten uusintamistyön ja hoivatyön tuottavuuden arvioimatta luonnollistaessaan sen "naiseuteen" kuuluvaksi. Miksi, todellakin, koneen voitelemisesta ja kunnossapidosta maksetaan huomattavasti enemmän kuin esim. lapsen tai vanhuksen hoidosta!

Hyvää eli luotettavaa tutkimusta aiheesta kuin aiheesta syntyy vain jatkuvan kriittisen dialogin, palautejärjestelmän, itse-refleksion ja ideologisten taustavaikuttimien esiin nostamisen kautta. Ei ole mitään tieteellistä näyttöä, että naiset olisivat sukupuolensa nojalla sen subjektiivisempia kuin itseään objektiivisuuden perusnormina pitävien valtavirran miesten tutkimus. Vähemmistöasemassa toimivien tutkijoiden tietoa saamelaisista maahanmuuttajiin arvioidaan kuitenkin yhä tänään epäluuloisemmin kuin muita. Kyse on puhtaasta vallankäytöstä sellaisia tutkimustuloksia kohtaan, jotka eivät joitain tahoja miellytä. Naisten tuottamaa tietoa vähätellään, mm. koska hyväksikäytön tiedostaminen vaikeuttaa naisten säilyttämistä talouden nöyränä puskuri-kastina. Naistyön leimaaminen tuottamattomaksi edistää suoraan miesvaltaisten alojen "tuottavuutta" heikentäessään naisten neuvotteluvoimaa ja oman työnsä arvostusta.

Maakuntastrategioiden ja muiden suunnittelu-asiakirjojen, monikuntaliitos-strategioiden laatijat mukaan lukien, tulisi kuitenkin hyödyntää rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kaikkea tutkimustietoa, sillä eri alojen rahoitushan määräytyy aina joidenkin oletusten pohjalle. On vastuutonta jättää arvioimatta meneillään olevien rakennemuutosten ja mittavien alueuudistusten vaikutukset naisiin, jotka edustavat 5l prosenttia väestöstä. Jo nyt on todettu, että pohjoisia alueita vaivaa naisten maaltapako ja muutto työn perässä etelään. Tämä ei lisää Oulun alueenkaan kilpailukykyä, joten on kyse muustakin kuin tasa-arvosta.

SUKUPUOLEN ILMISELVÄ RAKENTEELLINEN MERKITYS


Väite, ettei sukupuolella olisi merkitystä on kestämätön ja naivi jo huomioidessamme vanhemmuuden sosiaaliset kustannukset, naisten suuremman huolenpitovastuun, kysymykset kotityön eläkekertymästä ja niiden yrittäjänaisten haasteet, jotka ovat yksinhuoltajia ja joilla on huollettavia lapsia. Yhden työntekijän yrityksissä esimerkiksi ostoskeskusten vaatimus 7-päiväisestä aukiolosta voi olla kuolinisku. Lisäksi päivähoitoa ei ole järjestetty huomioimaan tällaista viikonlopputarvetta.

Mm. tamperelaisen tutkijan, Virpi Honkasen (2010) mukaan empiiristen havaintojen perusteella naisyrittäjien asema on huomattavasti monimutkaisempi, kuin mitä useissa naisyrittäjyyden edistämisen keskusteluissa on annettu ymmärtää. Korkeakoulutettujen naisten yrittäjyyden kannalta ongelmallisinta on se, että yrittäjyys voi tarkoittaa jopa heikompaa työn tekemisen asemaa verrattuna palkkatyöntekijänaisiin. Varsin yleisesti tunnettu asia tutkijapiireissä on se, että miehet ansaitsevat työmarkkinoilla paremmin kuin naiset. Pohjoismaissa on alettu korostaa lopputuloksen tasa-arvon sijaan tasa-arvoisten mahdollisuuksien politiikkaa, eikä olekaan ihme, että arvioidut erot miesten ja naisten palkoissa ovat keskimääräistä suuremmat verrattuna moniin muihin maihin. Honkanen tutki "yrittäjäksi ryhtyneiden korkeakoulutettujen työssä menestymistä viidessä Euroopan maassa" (Italia, Saksa, Hollanti, Suomi ja Norja). Hän tuli tulokseen, että verrattaessa ansiotasoja ammattiaseman ja sukupuolen mukaan, yrittäjänaiset ansaitsevat heikoiten verrattuna palkkatyöntekijänaisiin sekä vastaavissa asemissa oleviin miehiin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lisäksi yrittäjien ansioissa oli enemmän hajontaa kuin palkkatyöntekijöiden ansioissa. Verrattuna sekä yrittävien miesten ja naisten että palkkatyössä olevien miesten ja naisten ansiotasoa, yrittäjämiesten ja yrittäjänaisten ansioissa on jopa enemmän eroa kuin palkkatyössä olevien miesten ja naisten ansioiden eroissa.

Naisyrittäjyyteen voidaan liittää muitakin "haasteita." Naisyrittäjien työhyvinvointia kartoittaneen selvityksen mukaan epätasa-arvoinen kohtelu sukupuoleen liittyen oli yhtä yleistä naisyrittäjillä kuin muilla työssäkäyvillä naisilla (Palmgren, Kaleva, Jalonen & Tuomi 2010). Myös Euroopan komissiossa on havaittu ja huomautettu, että yrittäjänaisilla on aivan omanlaisiaan ongelmia työmarkkinoilla. Syihin lukeutuvat väärän yrittäjyyden alan valitseminen, informaation ja sosiaalisten verkostojen puuttuminen, syrjintä sekä vaikeudet työn ja perheen yhdistämisessä (European Commission 2007.) Miesten ja naisten yrittäjyyteen liittyy lisäksi sitkeitä harhakäsityksiä kuten alan pitäminen liian "miehisenä" joissakin maissa. OECD:n tilaston mukaan Belgiassa ja Turkissa naisten osuus yrittäjinä on miehiä korkeampi. Lisäksi useissa maissa yhtä suuri osuus naisista kuin miehistä on työllistänyt itsensä.

NAISYRITTÄJYYS SUOMESSA


Suomessa naisyrittäjien vähäisyyttä on pidetty ongelmana. Itsensä työllistäneiden miesten osuus oli 16,8 % vuonna 2007, lähes OECD maiden keskitasoa. Itsensä työllistäneiden naisten osuus oli vastaavasti 8,2 %, eli huomattavasti alle OECD:n maiden keskitason (OECD 2009.) Tervo ja Haapanen (2007) selittävät naisyrittäjyyden vähäisyyttä naisten erilaisella käyttäytymisellä. Tutkijoiden mukaan odotetuilla tuloilla ei ole sellaista merkitystä yrittäjyysvalinnoissa naisille kuin miehille: naisille muut kuin rahalliset motiivit ovat tärkeitä. Naisten vähäinen yrittäjyys ja yrittäjänä menestymättömyys selittyisikin näin naisiin liitetyillä ominaisuuksilla, ei välttämättä työmarkkinoihin liittyvillä tekijöillä.


Feministinen taloustiede on 1960-luvulta lähtien kyseenalaistanut taloustieteen kuvitellun sukupuolineutraaliuden ja tuonut esiin, kuinka taloustiede asettaa miesten kokemukset ensisijaisiksi muiden ihmisryhmien kokemuksiin nähden ja sulkee siten ulkopuolelleen naisten, samoin kuin monien vähemmistöjen kokemukset ja kontribuutiot. Tilastokeskuksen viimeisimmän (2007) tutkimustiedon mukaan kaikista yrittäjistä valtaosa oli miehiä, naisia vajaa kolmannes. Työnantajayrittäjistä vain vajaa neljännes oli naisia ja yksinyrittäjistä 39 prosenttia. Lyhytaikaiset työsuhteet ovat lisääntyneet Suomessa 1990-luvun laman aikana erityisesti julkisella sektorilla. Suurin osa (yli 70%) uusista sosiaali- ja terveyspalvelujen yrittäjistä on nykyisin naisia, jotka ovat aiemmin toimineet julkisen sektorin työntekijänä ja joko jättäneet eläkeviran perustaakseen yrityksen, olleet piilotyöttöminä samassa kunnassa tai pätkätöissä saamatta pysyvää virkaa (Kovalainen 2001). Julkisen sektorin ja sukupuolisopimuksen muutoksia ovat siis palkkatyön korvautuminen pakkoyrittäjyydellä. Useimmat naisyrittäjät ovat kuitenkin pienyrittäjiä, joiden saamat tuet eivät ole mitenkään verrattavissa jättiketjujen tukiaisiin. Päinvastoin, kuntien kilpailuttaessa palvelujaan, monikansalliset suuryritykset päihittävät heidät mennen tullen. Vuonna 2005 naisten osuus oli toiseksi suurin terveydenhuollon asiantuntijoista (87,1 %), palvelu- ja suojelu- ja hoitotyöntekijöistä (82,6 %). SOTE-, koulutus- ja hoiva-alat ovat siis vahvasti naisia työllistäviä palveluja, joilla käyttöönotetut henkilökunnan supistukset, lomautukset, ulkoistamiset ja virkojen jäädytykset sekä valtion tuottavuusohjelma edustavat sukupuolittunutta työelämän rakennemuutosta. Kuntasektorilta leikattiin työpäivinä mitaten l4% työvoimasta l991-94, ja vuonna l997 alle 35-vuotiaiden osuus kuntasektorilla oli 24 %, yksityisellä 37 %. Kun verovaroja siis suunnataan luottokriisinkin hetkellä ensisijaisesti naisvaltaisten alojen sijaan rakentamiseen, tieinvestointeihin ja yrityksiin, on kiistämätöntä, että naisaloja ja naisia kohdellaan niin korkea- kuin matalasuhdanteiden puskureina. Ei siis ihme, että globalisaatiotutkimuksissa on yleistynyt käsite "köyhyyden naisistuminen sekä vallan miehistyminen." Näin siitäkin huolimatta, että myös etuoikeutettuja naisia lukeutuu siihen matalapalkkatyövoimaa hyväkseenkäyttävään eliittiin, joka on vastuussa eriarvoisuuden monialaisesta kasvusta. Yrityssosialismin väitetään tihkuvan vaurautena alaspäin myös köyhille ja pienituloisille. Nyt kun edessä on vuoden l930 jättilaman uusinta suuremmassa mittakaavassa kuin koskaan, on syytä tiedostaa sen moninkertaiset vaikutukset yksinhuoltaja- ja muihin naisiin niin yliriistetyissä "kehitysmaissa" kuin tuottavuusharhan ja keinottelun teollisiin länsimaihin. Naisia on yli puolet ihmiskunnasta. Kyse ei saa olla enää siitä, miten he voivat edistää yritysmaailman kilpailukykyä vaan kuinka voimme korvata uusliberalistisen talouskokeilun ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden yhteiskuntavisioilla.

Suomessa mahdollisuuksien tasa-arvo sukupuolten välillä on toteutunut koulutuksessa, muttei silti ole johtanut tasa-arvoon johtoasemissa (ks. Kivinen, Hedman & Kaipainen 2007). Se, mihin naisyrittäjyyden edistämisessä pitäisi kiinnittää huomiota, on työmarkkinoiden luonne sekä siellä vallitseva sukupuolijärjestelmä. Sukupuolijärjestelmään liittyvät konseptit jakavat työmarkkinat erilaisiksi työmarkkinoiden osa-alueiksi. Tämä näkyy siinä, että työmarkkinat ovat jakaantuneet kahtia sukupuolen mukaan sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti. Myös yritystoiminta eriytyy sukupuolen mukaan voimakkaasti naisenemmistöisiin ja miesenemmistöisiin toimialoihin. Anne Kovalainen (2003) kiteyttää 2000-luvun alun yrittäjyyden heijastelevan talouden varsin pysyviä sukupuolijakoja sekä naisten ja miesten erilaisia koulutustaustoja. Naisyrittäjät kohtaavat työmarkkinoilla vähintään vastaavia ongelmia kuin palkkatyönaisetkin. Tulevaisuuden ongelmia naisyrittäjyydessä ja sen edistämisessä ovat erityisesti seuraavat aiheet, joihin siis tulisi kiinnittää huomiota:

  1. Koulutustaso ja -ala määrittävät myös yrittäjien työhön sijoittumismahdollisuuksia sekä työmarkkinoilla menestymistä. Miehet ja naiset valikoituvat edelleen jossain määrin eri koulutusaloille.
  2. Miehet ja naiset valikoituvat eri yrittäjyyden aloille.
  3. Miehet ja naiset saavat koulutuksestaan erilaisen tuoton myös saman koulutustason ja alan sisällä, myös yrittäjinä. Jos nainen valitsee perinteisesti miesvaltaisemman uran, hän voi saavuttaa paremman aseman verrattuna naisiin, mutta ansaitsee heikommin kuin samalla alalla työskentelevä mies. Toisin sanoen työmarkkinat suosivat miehiä.

Miesten ammatit ovat paremmin palkattuja kuin samantasoisen koulutuksen vaatimat naisten ammatit. Samanlaisuuden tavoittelussa haluttiin suomalaisessa tutkimuksessa osoittaa, miten naisten asema on huonompi miehiin verrattuna esimerkiksi palkkauksessa, uralla etenemisessä tai johtaja-asemien jakautumisessa. Tavoitteena oli tukea naisia saamaan yhtä hyvä asema kuin miehillä oli. Miesten asemaa siis pidettiin mittana ja tavoittelemisen arvoisena. Keskeisenä ongelmana palkkaeroissa katsottiin olevan, että naisten ja miesten ammatit olivat voimakkaasti eriytyneet. Siksi palkkaerojen poistamiseksi ajettiin ammattien eriytyneisyyden purkamista. Tavoite kohtasi kuitenkin huomattavia vaikeuksia. Eriytyneisyys vain kasvoi ja sitä vauhditti erityisesti hyvinvointipalvelujen kasvun aika, jolloin naisille tyypilliset työalat vetivät väkeä työelämään. (Lehto 1999, 102)

Naiskeskeinen ja naiserityisyyttä korostava orientaatio naisliikkeessä ja - tutkimuksessa muutti selkeästi ajattelutapaa myös palkkapolitiikassa: alettiin vaatia samaa palkkaa samanarvoisesta työstä. Toisin sanoen tasa-arvoa ei tavoiteltu enää sopeuttamalla naisia miesten normin mukaiseen palkkajärjestelmään. Pikemminkin katsottiin ongelman olevan siinä, että ne työt, joita naiset yleisimmin ja myös mielellään tekivät, olivat aliarvostettuja palkkaukseltaan. Avuksi on otettu erilaisia työnarviointijärjestelmiä. Vaikeutena niissäkin on ollut, miten saada valtaa määritellä kriteereitä, joilla työtä arvioidaan, miten erityisesti naisille tyypilliset työn piirteet saavat painoarvoa. Leena Eräsaaren tutkimusten mukaan suuntaus on se, että esim. naisvaltaisilla hoiva- ja opetusaloilla ei mitatakaan olennaisinta (läsnäoloa, välittämistä, tuen antamista, yksilöllisten tarpeiden huomioimista), vaan kustannusperusteista tuottavuutta ja tehokkuutta, joka ei voi olla alojen toiminnan ydin. Tämä on vain yksi monista esimerkeistä sen suhteen, että työllä on sukupuoli, mittareilla sukupuolistavia vaikutuksia ja työelämän muutoksilla seurauksia, joihin päättäjien tulisi vastuullisuuden pohjalta tutustua ja ottaa asiantuntevasti kantaa.


Naisten tai naisvaltaisista aloista tuotetun tiedon leimaaminen epäluotettavaksi tai poliittiseksi on itsessään sukupuolittunutta politiikkaa, sillä kirkon ja kasvatuksen seurauksena niin miesten kuin naisten on todettu luottavan enemmän mies- kuin naisauktoriteetteihin, järjenvastaisesti. Löytyyhän molempien sukupuolten joukosta suurta hajontaa kaikenlaisissa ominaisuuksissa. Vai onko nainen jo sukupuolensa nojalla epäluotettava tiedon tuottaja? Kuka voi uskoa sitä ilman että on kyse alitajunnassa laahaavista asenteista, jotka ovat muovautuneet historian saatossa, miesten toimittua johtoasemassa lähes kaikilla yhteiskunnan aloilla. Kyse onkin vallasta. Myös Lähi-Idän maissa kolmen naisen todistusta vastaa yhden miehen todistus. Se kertoo vallankäytöstä ja suhtautumisesta naiseen alisteisena ryhmänä. Se ei kerro mitään biologiasta.

TÄSSÄ KUNTALIITON VASTAUS KOSKIEN SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA

http://www.kunnat.net/attachment.asp?path=1;29;348;14533;108628

Lainaus siitä:

"Kun tarkastellaan kuntaliitosten vaikutuksia henkilöstöön, on todettu, että suurimmat toimenkuviin liittyvät muutokset kohdistuvat hallinto- ja taloushenkilöstöön. Näillä toimialoilla naisten osuus on suuri. Fuusiot voivat vaikuttaa niin, että hallinto keskitetään yhteen toimipisteeseen, mikä merkitsee usein työmatkojen pidentymistä. Näin ollen työn ja perheen vaatimusten yhteensovittaminen voi muodostua ongelmalliseksi. Tämä voi koskea myös muuta henkilöstöä."

Tämä kirjoitus on vastineeni Oulussa pidettyyn kuntien kunnanhallitusten seminaariin, jossa nostin esiin naisten työelämän kysymykset. Sain vastaani protestien ryöpyn kun Oulun elinkeinojohtajan mukaan sukupuolella ei ole merkitystä, ja kun monet naisetkin kiistivät kokeneensa mitään syrjintää. Suretti että päättäjillä on tällaisia asenteita, silkkaa tietämättömyyttä.

En tiedä toimittiko konsultti, joka veti seminaarin tätä tekstiä osanottajille. Lähetin sen eteenpäin toimitettavaksi, koska suivaannuin kunnanhallitusten edustajien asenteellisuudesta koskien naistutkijoita. Oli selvää, että enemmistön mielestä on kyse vain "feministipropagandasta". Itsekin kai sitten edustin sitä, kun viittasin tutkimustuloksiin, joita me naiset olemme tuottaneet.

Lähteet


European Commission 2007. European Network to Promote Women's Entrepreneurship (WES ). Activities Report 2006. European Commission.
Honkanen<, V. Yrittäjäksi ryhtyneiden korkeakoulutettujen työssä menestyminen viidessä Euroopan maassa. Painatusluvan saaneen väitöskirjan käsikirjoitus.
Kailo, Kaarina & Vuokko Jarva, toim. Sukupuolten tulevaisuus. Futura 3/2010. Suomen tulevaisuuden seuran tieteellinen julkaisu.
Kailo, Kaarina. Irti talousväkivallasta. 2007. Hakapaino, Helsinki.
Kailo, Kaarina, Vappu Sunnari ja Heli Vuori. Tasa-arvon haasteita lokaalin ja globaalin rajapinnoilla. ESR/EU, WomanIT hanke. Oulun yliopisto. 2006.
Kivinen, O., Hedman, J. & Kaipainen, P. 2007. From Elite to Mass Higher Education. Educational Expansion, Equality of Opportunity and Returns to University Education. Acta Sociologica 50 (3), 231-237.
Kovalainen, A. 2003. Yrittäjyyden sukupuolen mukaiset jaot 2000-luvulla. Hyvinvointikatsaus. Teema: Tasa-arvo: naiset johdossa. Tilastollinen aikakauslehti 4, 25-30.
OECD 2009. Factbook 2009: Economic, Environmental and Social Statistics. Paris: OECD.
Palmgren, P., Kaleva, S., Jalonen, P. & Tuomi, K. 2010. Naisyrittäjien työhyvinvointi. Työ- ja elinkeinominsteriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 5/2010.Støren, L.A. & Arnesen, C.Å. 2007. Winners and Losers. In: J. Allen & R. van der Velden (ed.): The Flexible Professional in the Knowledge Society: General Results of the REFLEX Project. Research Centre for Education and the Labour Market. Maastricht University, 221-266.
TEM 2010. MoniNainen ja Uudistuva Naisyrittäjyys - Naisyrittäjyyden edistämistyöryhmän loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 4/2010.
Tervo, H. & Haapanen, M. 2007. Miksi naisia on vain vähän yrittäjinä? Kansantaloudellinen aikakauskirja 1(103), 28-43.
Lähteitä: Vaaka vaaterissa. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2006. Tilastokeskus 2007, 36-37.

--


| web - hakusana| e-mail jukka.karkkainen(ät) hakusana.net |