Kirkko ja aikamme korkosota ja luottokriisi
Moni globalisaatiokriittinen kyynikko (vai realisti?) on todennut, että käymme nyt uudenlaista maailmansotaa aivan uusin välinein. Vaikka EU:sta on aina puhuttu rauhanprojektina, pahimman arvion mukaan onkin keksitty uusi joukkotuhoväline – korot. Kokonaisia valtioita ja mantereita pannaan kyykkyyn vaihtoehdottomuuden uhkakuvin ja pelottein. Näin vaaditaan heikentämään julkisia palveluita, hyväksymään osakkeenomistajien ahneuden aiheuttama työttömyys, alentamaan kansalaisten palkkoja ja eläkkeitä. Pelote, joka toimii kuin atomipommin uhka on nykyisin kelvoton luottoreittaus. Suomea johdetaan kunnissa ja hallituksessa yhä enemmän kuin konsernia, jossa tuottavuus ja kilpailukyky ajavat kansalaisten tarpeisiin vastaamisen ohi. Suomi on menokurinsa myötä kuitenkin onneksi ”turvassa” pankkikriisien pahimmilta uhkakuvilta, päästyään arvostettuun AAA- kerhoon. Sillä tarkoitetaan sitä, että maailman luottoluokittajat ovat arvioineet maamme luotettavaksi ja vakaaksi, koska se on hoitanut taloutensa tasapainoon EU:n mallioppilaana, ja iänikuisena (muiden) sotavelkojen maksajana. Me saamme tämän luottamus- ja luottoluokituksen ansiosta halvempaa ulkomaista lainaa, mutta maksamme myös innokkaammin EU:n keinottelijavaltioiden velkoja.
Miten kirkon – Jeesuksen opetusten viestinsaattajan
tulisi suhtautua tähän villin lännen menoon, korkokilpailun talousmalliin, jossa EU:n kansalaiset saavat maksaa sitä korkeampaa hintaa, mitä vastuuttomammin niiden pankit ja finanssieliitti EU:ssa ovat harjoittaneet kultaisen vasikan palvontaa ja sosialisoineet riskejään? Jos Jeesus kävi kaatamassa nurin koronkiskureiden pöydät oman aikansa markkinoilla, ja jakamassa kalasaaliinsa kaikille, mitä tekevät omat kristitityt esikuvamme? Oman aikamme Jeesus ei veisi kansan kaloja pienen eliitin voitoksi pörssiin vaan johtaisi kadunvaltausliikkeitä ahneuden fariseuksia vastaan. Kirkotkin joutuvat tasapainottamaan talouttaan samaisen hullun rahan korkopolitiikan ehdoilla. Se on jo arvostellut täysin moraalittomia pikavippejä, joilla varsinkin nuoria syrjäytetään ja taloudellisessa ahdingossa olevia käytetään hyväkseen. Hyvätuloiset eivät niihin lankea.
Mutta eikö ole mitään väliä miten talousjohtajamme ja kirkkoherrat puhuvat taloudesta, käyttäen usein samaa tuottavuuden, säästöjen ja talouskurin kieltä kuin finanssiaatelisto? Kirkolla on tuhannen taalan paikka avata suunsa niin eriarvoistavan ja röyhkeän talousmallin ajassa, jossa tämä malli aiheuttaa kriisin toisensa jälkeen. EU:ssa toimitaan pahimmillaan kuin kasinopöydissä, pyöräytetään rahamyllyä vielä kerran ja lisätään panoksia siinä uhkapeli-riippuvaisten psykoosissa, missä pelataan aikaa ja eletään toivossa, että ihme korjaisi syntyneet huippuvelat ja tappiot. Samalla pelureita palkitaan ja heidän uhrinsa joutuvat maksumiehiksi. Hiljaisuus on suvaitsemista. Minkälaista hullun rahan ja pyramidi-pelien politiikkaa kirkko on valmis seuraamaan sivusta, tai jopa tukemaan? Vai onko se sopeutunut ”muuttuneeseen toimintaympäristöön” suomalaisille tyypillisessä ”herran pelossa”? Nyt emme voi pestä käsiämme. On uusien arvojen – myös talousarvojen aika. Luvassa ei ole kunnian kruunu vaan lisää pahoinvointia.
Dosentti Kaarina Kailo on Kiimingin kirkkovaltuutettu, kunnanvaltuutettu, kansalaisaktivisti ja tietokirjailija
